James Hirvisaari

5. Toimittaja jojotti

Jätä kommentti

Valitettavasti mediavalta onnistui viimein selättämään perussuomalaiset. Medialle olisi alusta saakka pitänyt tuupata luu kurkkuun, kuten monet kerrat ehdotin. Helsingin Sanomien Miska Rantanen on kieltämättä taitava. Hänelle joudutaan nyt antamaan ”kunnia” perussuomalaisten hajottamisesta. Nimittäin hän on se, joka määritteli tamperelaisen humoristin morottamisen”natsitervehdykseksi” ja hämäsi ihan kaikkia, aluksi myös minua. Kohut syntyvät toimituksissa ja saavat helposti järjettömät mittasuhteet. Niin tälläkin kertaa. Toimittaja Rantanen jojotti koko eduskuntalaitosta. Varmaankin hän jonkinlaisen journalistipalkinnon saa. Luullakseni kollegansa ja puolueveljensä häntä vielä pitkään ja vuolaasti kiittelevät!

Minäkin kiitän, mutta ihan muusta syystä. 🙂

Advertisements

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s