James Hirvisaari

34. Hallituksen EU-politiikasta

Jätä kommentti

Olen nyt lähes kolmen vuoden ajan täältä pääkallopaikalta seurannut edustuksellisen demokratian toimintaa, ja täytyy sanoa, että sydämeni on raskas. Suomen kansalaisilta saatuja valtuuksia hoitaa yhteisiä asioita käytetään täällä surutta vallan siirtämiseen pois kansalta ja pois Suomesta. Minä en näe kansan tahdon toteutuvan. Minä näen vallan olevan sellaisilla päättäjillä, jotka julkeavat ennen vaaleja luvata kansalle, mitä huvittaa, ilman velvollisuutta pitää lupauksista kiinni.

Suomessa valta pitää olla kansalla. Me edustamme täällä kansaa ja heidän mielipiteitään, ja se on vain Suomen kansa, jolle me olemme vastuussa päätöksistämme. Minä väitän, että EU-politiikkamme on kansan enemmistön tahdon vastaista. Väitän, että kansanedustuslaitoksesta on tullut vallan väärinkäyttölaitos, joka vähitellen on hivuttanut pois kansalle kuuluvan päätösvallan. Sellaisesta toiminnasta on joskus saanut hyvin ankariakin rangaistuksia. Nyt sitä sanotaan fantastiseksi moninaisuudeksi, globalisaatioksi ja monikulttuurisuudeksi. Sellainen toiminta, joka sellaisesta huolestuneena puolustaa omaa kansaa, leimataan rasismiksi.

Ovatko totuus ja moraalinen linjakkuus politiikan ulottumattomissa? Miten voi olla mahdollista, että Suomen kansasta on tullut poliitikoille vain välttämätön paha, jolle pitää muutaman vuoden välein puhella pehmoisia vaaleissa niin, että poliitikot saavat oman valta-asemansa uudistettua ja sitten taas vähän aikaa tehdä kaikkensa sen eteen, että Suomi-neito tanssitettaisiin vaikka väkisin suuntaan, jonne kansa ei todellakaan tahdo mennä.

Tämän vaalikauden alussa hallituspuolueet vannoivat, että pakkoliitoksia ei kuntiin tule. Pääministeri vakuutti useaan otteeseen, että ainakaan hän ei johda Suomessa sellaista hallitusta, joka vie Suomen liittovaltioon. Se oli ”pölhöpopulisti”, joka edes epäili Kreikan mahdollisuuksia selvitä veloistaan. Nyt pakkoliitokset halutaan kiireesti tehdä väkisin laillisiksi, vaikka siinä on perustuslakiongelmia ja kunnat sitä itse vastustavat. Liittovaltiota vastustetaan vieläkin julkisissa puheissa, niin kuin täälläkin, mutta teot syventävät integraatiota joka ikinen päivä. Kreikan kolmatta tukipakettia runnotaan pian kokoon, eikä kukaan enää usko senkään jäävän viimeiseksi. Eikö täällä ketään oikeasti yhtään hävetä? Tämmöisen sumutuksen pitäisi jo loppua.

Jospa kaikkien kansanedustajien pyyteettömänä tavoitteena onkin suoraselkäisenä toteuttaa omien äänestäjiensä tahtoa ja toiveita. Silloin jokainen teistä ilomielin kannattaa kansan lisääntyvää valtaa myös edustajalaitoksessa. Silloin pystymme kaikki yhdessä varmistamaan, että kansan tahto toteutuu. Odotankin innolla näin valtiopäivien alussa, että te kaikki ryhdytte kanssani edistämään lakeja, jotka mahdollistavat sitovien kansanäänestysten ottamisen osaksi päätöksentekoa. Lakialoitehan on jo valmis ja halukkaiden allekirjoitettavissa.

Muutos 2011 on erilainen puolue. Meidät erottaa muista se, että me emme halua valtaa itsellemme emmekä Euroopan unionille. Me haluamme vallan takaisin Suomen kansalle, koska edustuksellinen demokratia on sen siltä varastanut.

Suomen kansa ansaitsee mahdollisuuden päättää itse omasta suunnastaan ja kohtalostaan. Suomi tarvitsee suoraa demokratiaa, Suomi tarvitsee MUUTOSTA.

Puhe eduskunnassa 12.2.2014 (video)

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s