James Hirvisaari

52. Peruspomosta

1 kommentti

Timo Soini julkaisi kirjan nimeltä Peruspomo. Iltalehti haastatteli minua.

-Kirjan mukaan olet aiheuttanut Soinille päänsärkyä. Hän kirjoittaa, että kaikki tiet oli kuljettu loppuun ennen erottamistasi. Mitä mieltä itse olet, oliko tie kuljettu loppuun?

Ei tietenkään. Kaikki johtuu siitä, että Timo ei tunne minua, ei laisinkaan. Ei ole koskaan halunnutkaan oppia tuntemaan, hän on hyvin etäinen johtaja. Hän on suhtautunut minuunkin pelkästään median luomien mielikuvien kautta.

-Soini kirjoittaa olevansa pettynyt siihen, ettei sinussa ollut miestä tunnustamaan hänelle valokuvan ottamista. Mitä vastaat?

Minussa on kuitenkin miestä puolustaa omiani kaikissa tilanteissa. Tein asiallisen selvityksen, johon vastauksena Timolta tuli lyhyt ja töykeä viesti, johon en halunnut vastata, sillä en tykkää töykeydestä enkä pompottamisesta.

-Soini kuvaa sinua ”itseohjautuvaksi”. ”Siinä Hirvisaari on oikeassa: ihmisten johtaminen on vaikeata, varsinkin hänenlaisensa ihmisen, jota ei voi johtaa lainkaan, koska hän on itseohjautuva. Erimielisyys yritetään kääntää omantunnonkysymykseksi.” Mitä mieltä olet tällaisesta luonnehdinnasta, osuuko se oikeaan?

Minua on turha yrittää pompottaa toimimaan vastoin oikeudentuntoani. On surullista, että Timo ei anna laisinkaan arvoa kirjassa kritisoitujen ihmisten hyvälle työlle ja syvälle puolueuskollisuudelle.

-Soini kirjoittaa: ” Hirvisaari heitti tietoisesti kaiken politiikassa saavuttamansa pois, hänen poliittinen uransa oli tämän myötä ohi.” Ajatteletko itse, että poliittinen urasi on ohi?

Timo varmaankin halusi minut viime lokakuun ensimmäisenä lauantaina teurastaa, mutta minäpä nousinkin kolmantena päivänä kuolleista, kun toin uuden puolueen eduskuntaan. Toimin nyt Muutoksessa, mutta minulla ei ole koskaan ollut poliittisia urahaaveita. Juuri sen tähden olen voinut olla juuri se mikä olen. Provosoija, siedättäjä, ravistelija, lahjomaton vallan väärinkäyttöön tarttuja ja maahanmuuttopolitiikan kriitikko.

-Muun muassa Jamekseen viitaten Soini kirjoittaa myös: ”Olemme olleet eräänlainen nouseva oppositiovoima, ja joillakin ihmisillä on ollut sellainen käsitys, että puolue liittyy heihin. Nämä tyypit näkevät itsensä maailman tärkeimpänä henkilönä, joiden kanssa kaikkien pitäisi olla samaa mieltä. He käyttävät puolueen voimaa  ajaakseen omaa agendaansa. He eivät ymmärrä, että he ovat liittyneet puolueeseen eikä puolue heihin.” Mitä vastaat Soinille, pidätkö itseäsi maailman tärkeimpänä henkilönä kuten hän väittää?

En tunnista itseäni tuostakaan. Tulin politiikkaan pelkästään tukemaan perussuomalaisia, enkä ole itse hinkunut mihinkään tehtäviin, vaan minua on aina niihin suositeltu. Nyt tuen ihan kympillä Muutosta, jonka tärkein tavoite on sitovien kansanäänestysten ottaminen käyttöön Suomessa.

-Mitä mieltä olet tällaisesta paljastuskirjasta ylipäätään?

Pitää toki hankkia ja lukea tuo kirja. Tykkään raflaavasta tyylistä, mutta toki toivoisin, että faktat olisivat oikein. Toisaalta kirjassa ainakin paljastuu, kuinka Timo asiat näkee.

Mielenkiintoista seurata, julkaistaanko haastattelua laisinkaan. Vastaukseni eivät ehkä olleetkaan sellaisia kuin toimittaja Anne Kauranen toivoi.

 

 

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

One thought on “52. Peruspomosta

  1. Nyt kun soini siivoaa ja tekee suurta puhdistusta puolueessa, niin on joutunut luopumaan suorasta demokratiasta,vapaasta kielivalinnasta tukipaketitkin on hyväksytty jälkikäteen. Kataisen lähtö oli ajoitettu sopivasti kuten Soinin kirjakin. Väitän että kassakaappisopimus kolmen suuren hallituksesta on jo tehty. Ulos jää koko vasemmisto ja vihreät. Jos joku pitää itseohjautuvuutta huonona asiana, minä pidän sitä kunniamainintana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s