James Hirvisaari

66. Suvivirsi ja islam

Jätä kommentti

Arvoisa puhemies!

Edustaja Saarakkalan lakialoite on kannatettava. Taustoitan hieman omaa kantaani, miksi, nimittäin ihmeelliseksi on mennyt tämä maailman meno,  ja kannattaa malttaa kuunnella loppuun.

Apulaisoikeuskansleri, vähemmistövaltuutettu, valtakunnansyyttäjänvirasto, kaikki aivan kuutamolla.

Apulaisoikeuskansleri virsien kimpussa. Ei ole vaikea arvata, mikä on syynä moiselle hyökkäykselle. Motiivi on aivan selkeästi poliittinen. Tapaus on niin räikeä, että hämmästelen sitä julkeutta, millä se on esitetty. Toisaalta meillähän voi laukoa ihan mitä vaan, kunhan kohteena on kristinusko.

Vähemmistövaltuutettu näyttää suorastaan suosivan etnistä rikollisuutta, kun ei muka saisi puuttua mihinkään, mikä koskee esimerkiksi maahanmuuttajaväestöä. Vain hänen kuolleen ruumiinsa yli kävellen se kai olisi mahdollista, niin ylimieliseksi ja mielivaltaiseksi se on mennyt. Ei saisi rikollisiakaan potkia pois maasta. Mihinkä me semmoista valtuutettua tarvitsemme? Olisi syytä hänenkin keskittyä olennaiseen, mutta kun sopiva on valittu tehtävään pätevän asemesta niin siinä on tulos eli pelkkää poliittista sekoilua ja mielipuolisuutta.

Valtakunnansyyttäjänvirasto puolestaan pyrkii tukkimaan kansalaisten ja jopa poliitikkojen turvat, jos kritiikin kohteena on maahanmuuttopolitiikka ja sen tuomat ongelmat. Onneksi tukkiminen tulee jäämään yritykseksi, sillä mikäli suomalaista sisua tunnen, tämä umpirasistinen kansahan ei kuvia kumartele. Suomalaiset rasistit eli ihan tavalliset oikeudentuntoiset ihmiset ja kunnon kansalaiset eivät näet katso maailmaa ruusunpunaisten linssien läpi vaan tuntevat aitoa huolta maan ja kansan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.

Tässä kohden lienee syytä huomauttaa, että leimaamalla tavallisia ihmisiä rasisteiksi on käsite vesittynyt, ja siitä on tullut ihan neutraali sana. Poliittinen leimakirves on iskenyt kiveen.

Toinen mitä valtakunnansyyttäjänvirasto huomassaan hellii, on suuri maailmanuskonto nimeltä islam, jonka nimissä tehdään jatkuvasti hirveitä ihmisoikeusloukkauksia. Tuorein uutisointi kertoo sudanilaisesta naisesta, joka on sikäläisessä oikeudessa tuomittu hirtettäväksi ja syynä on islamista luopuminen. Teloitus tapahtuu sitten kun nainen on ensin synnyttänyt, sillä hän on raskaana. Sellaista silmitöntä pahuuttako muka ei saisi arvostella?

Arvoisa puhemies!

Haluan tuoda suhteellisuudentajua tähän keskusteluun. Mitä sanotte – uskonnosta luopumisesta kuolemantuomio? Minäpä kerron, mitä ajattelen sellaisesta uskonnosta, jossa noin toimitaan. Sellainen ei ansaitse osakseen mitään muuta kuin kritiikkiä, arvostelua, pilkkaa, herjaa, parjausta, rienausta, paheksumista, ankaran tuomion sadattelun säestyksellä ja kansainvälisen yhteisön tiukan puuttumisen. En keksi yhtään syytä, miksi moisen barbarismin haukkumista aivan lyttyyn pitäisi jotenkin kainostella. Vai onko arvostelu olevinaan ”uskonrauhan rikkomista”? Ja kittiä kanssa, se voisi olla sitä vain ja ainoastaan läpeensä kieroutuneen sielun mielestä.

Mistähän kaikki tämmöinen viranomaishulluus on lähtöisin? Ei ainakaan kansan mielipiteestä tai oikeustajusta. Tämä haisee niin paljon, että minun on aivan pakko päätellä, että järjestelmää onkin jo hyvin pitkään ihan tahallaan mädätetty.

Nyt pitäisi vielä löytää oikeat sanat ilmaista mahdollisimman osuvasti. Meillä eräät tahot selvästi halveksivat – eivätkä sitä edes mitenkään peittele, vaan avoimesti halveksivat – omaa suomalaista kristillistä kulttuuriamme haluten samalla alistua kaikenlaisen vierauden edessä. Asialla on suvaitsevaistoksi itsensä mieltävä monikulttuurisuutta palvova poliittinen klikki, mutta minäpä sanon, että sellaiset ”suvaitsevaiset” eivät todellakaan ole niin hyviä ihmisiä kuin itse kuvittelevat. Semmoinen suvaitsevaisuus kun tuntuu olevan hyvin tarkoin valikoivaa.

Arvoisa puhemies!

Pidän tärkeänä, että kulttuurikristillisyyttä ja kristillisiä arvoja vaalitaan ja ylläpidetään maassamme. On hyvä, että niistä on maininta myös lainsäädännössä. Kukin voi määritellä suhteensa kristinuskoon ihan itse ja täysin vapaaehtoisesti. Kenenkään ei tarvitse pelätä tulla tapetuksi, jos uskonto ei miellytä. Vaikka kristinusko ei ole kaikille henkilökohtaisesti tärkeä, meidän on syytä pitää siitä kiinni jo historiammekin – mutta ennen kaikkea sen ylivertaisen sisällön takia. Rakkaus ei tee kenellekään mitään pahaa eikä teurasta vääräuskoisia.

(Edustaja Saarakkalan lakialoitteen lähetekeskustelu 22.5.2014 – video)

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s