James Hirvisaari

92. Suvakkinatsiämmät

6 kommenttia

Joidenkin ihmisten on ollut vaikea ymmärtää sitä, että haukkuminen natsiksi ja rasistiksi on äärimmäisen loukkaavaa. Ovathan nuo nimitykset osoitus ihmisen suurimmasta mahdollisesta halveksunnasta toista kohtaan. Sen vuoksi olen itse pyrkinyt löytämään mahdollisimman inhottavia nimityksiä niille, jotka täysin perusteettomasti esimerkiksi itsestäni noita haukkumasanoja käyttävät.

”Suvakkinatsiämmä” on mielestäni vastaavuudeltaan jo aika lähellä, varsinkin kun muistaa sen olevan sukupuolineutraali ilmaus ja soveltuvan täysin tasapuolisesti rotuun, ihonväriin, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta kaikkiin niihin, jotka käyttävät natsikorttia lyömäaseenaan vain saadakseen jonkun näyttämään toisten silmissä vastenmieliseltä.

Vaikka arvostankin sitä tosiasiaa, että Tali-Ihantalan taisteluissa olisimme olleet tuhon omat ilman Saksan ilmavoimien uskomattoman hyvin toteutettua tulitukea, ja olen kiitollinen oman maani itsenäisyydestä myös niille saksalaisille nuorille miehille, jotka uhrasivat oman henkensä puolustaakseen pientä Suomea ylivoimaista vihollista vastaan, en kuitenkaan itse ole sen enempää natsi kuin rasistikaan.

Olen erittäin vahvasti islam-kriittinen. Olen vilpittömästi ja koko sydämestäni sitä mieltä, että kristillispohjaiselta Euroopalta on ollut maailmanhistorian suurin virhe alkaa tuoda tänne asumaan islaminuskoisia ihmisiä täysin erilaisesta kulttuuritaustasta. Euroopan suurimmat ongelmat tänään aiheutuvat mielestäni siitä, että maailmaa ei ainoastaan kutsuttu kylään, vaan se jäi meille asumaan. Globalisaatiokehitys ei ole onnistunut parantamaan maailmaa, mutta se on onnistunut jo tuhoamaan ison osan Eurooppaa – ja Suomi on samalla tiellä.

Tämä mielipide ei tee minusta natsia eikä rasistia. Islam-kritiikki ei ole rasismia. Se on uskontokritiikkiä. En arvosta islamin oppeja, koska ne alistavat naisen miehen orjaksi ja tuottavat elinympäristössään varsin rumaa ja väkivaltaista jälkeä kaikkialla maailmassa. En silti ajattele millään tavalla olevani ihmisenä parempi kuin joku yksittäinen muslimi vain uskonnon perusteella. Tunnen kyllä jonkinlaista sääliä heitä kohtaan, kun näen millaiseksi elämä menee niissä maissa, kaupunginosissa ja kaduilla, missä ääri-islam hallitsee. Pidän itseäni kyllä onnekkaampana, kun olen saanut syntyä vapaaseen Suomeen. Se ei silti ole syy siihen, että islamin ääri-ilmiöt pitäisi tuoda Suomeen pilaamaan minunkin elinympäristöni. Itse asiassa en halua tänne islamia ollenkaan, koska maltillisen, maallistuneen islamin sivutuotteena ääri-ilmiöt seuraavat vääjäämättä myös mukana. Yksittäistapauksina ensin, mutta Euroopan nykykuvaa katsoessaan näkee kyllä trendin:

Islam pilaa Euroopan

Mielestäni islaminuskoisen maailman pitää saada elää haluamallaan tavalla niissä maissa, mihin islam on vuosisatojen saatossa kotiutunut. Uskonnonvapaus Euroopassa ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että kristinuskon pitäisi vetäytyä, jotta islam saisi vallata alaa täälläkin. Väitän, että maailma on rauhallisempi paikka kaikille, jos islamia ei yritetä sopeuttaa muihin uskontoihin. Missään.

Yksittäisen muslimin täytyy saada harjoittaa uskoaan oman kotinsa seinien sisällä myös Suomessa, niin kauan kuin se ei tuota häiriötä muulle ympäristölle eikä riko Suomen lakeja. Mutta sen pidemmälle ei islam saa Suomessa tulla, koska jokainen myönnytys islamille merkitsee suomalaisuuden ja oman identiteettimme rajoittamista ja siten sen vahingoittamista. Siihen millään uskonnolla ei ole oikeutta. Suomi ja islam eivät kuulu yhteen.

Sen vuoksi taistelen sen puolesta, että yksikään asia Suomessa ei muuttuisi sen takia, että islam. Yhdelläkään maahanmuuttajalla ei mielestäni ole oikeutta vaatia suomalaisia muuttamaan omia tapojaan sen takia, että islam.

Meillä on oma, omalaatuinen kulttuurimme, ja tänne tulijan on se kyllä sellaisenaan pystyttävä hyväksymään. Suomalaisen ei tarvitse joustaa. Tulijan täytyy joustaa. Suomi on meidän kotimme. Meillä syödään sikaa ja nautitaan siitä suuresti, meillä käydään alasti saunassa ja uimassakin, ja meillä on sisua vaikka muille jakaa. Sisua on myös naisilla, jotka eivät todellakaan ole täällä miehen omaisuutta tai hänen alapuolellaan. Ja meillä naisen ja lapsen raiskaaminen ja heidän seksiorjuuteen pakottamisensa (esimerkiksi sotasaaliina) ovat kaikkein inhottavimpia rikoksia maailmassa. Eikä tätä asiaa pidä Suomessa muuttaa ainakaan sen takia, että islam.

Suomalaisessa lihatiskissä ei pidä tehdä tilaa kiduttamalla teurastetulle halal-lihalle. Suomalaisella kadulla, kaupassa tai koulussa naisen ei pidä joutua verhoamaan itseään mustaan kaapuun. Eikä suomalaisen pidä joutua vasten tahtoaan keskelle vieraan uskonnon tunnustuksellista seremoniaa. Julkiset polvistumiset rukousmattojen kanssa eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan, eikä työnantajien pidä joutua joustamaan niiden takia työajoista tai työtehtävistä. Suomalaisessa yhteiskunnassa ihmiset kättelevät toisiaan ja lapset opettajiaan riippumatta siitä, mitä sukupuolta he edustavat. Suomi on hyvä Suomi.

Valitettavasti meillä kuitenkin on näitä hirveitä suvakkinatsiämmiä, joiden mielestä Suomen pitää muuttua, jotta islamin olisi helpompi kotoutua. Heidän mielestään kaikki suomalainen pitäisi vetää viemäristä alas, että maahanmuuttajia voisi tulla tänne vieläkin enemmän. Heille egotrippi omaan ylemmyydentunteeseen heidän muka pelastaessaan maailmaa ja vihatessaan rasisteja on niin vahva huume, etteivät he huomaa jälkeensä jättämää katastrofia. Väkivalta ja turvattomuus lisääntyvät, köyhyys ja tuloerot kasvavat, koulujen oppimistaso heikkenee, syöpäläiset palaavat maahan viidenkymmenen ludevapaan vuoden jälkeen – ja naisen asemaa aletaan taas heikentää väittämällä, että sysimusta naisenalistamiskaapu on osoitus yksilön valinnanvapaudesta.

Wikipedia kertoo Natsi-Saksan historiasta:

”Propagandalla oli suuri osuus ihmisten elämässä. Kadut, radiolähetykset, elokuvat ja lehdet täyttyivät natsipropagandasta, jossa Hitler esitettiin suurena pelastajana, arjalainen rotu ylivertaisena ja juutalaiset ja muut ”ali-ihmiset” pahassa valossa.”

Viimeiset vuodet olen itse joutunut juuri tuollaisen propagandan kohteeksi, koska olen voimakkaasti maahanmuutto- ja islamkriittinen sekä globalisaatiovastainen. Minut ja muut samalla tavalla ajattelevat on systemaattisesti leimattu ali-ihmisiksi, kun itseään ylivertaisina pitävät ”hyvät ihmiset” yrittävät saada meidät näyttämään todella pahoilta, niin että he saisivat jatkaa maailman muuttamista rajattomaksi, kasvottomaksi massaksi ja Suomen muuttamista monikulttuurihelvetiksi.

YLEn tehtäviin on jopa lakiin väännetty määräys saada monikulttuurisuus näyttämään rikkaudelta, ihanalta ja hyvältä asialta, vaikka kaikki tiedämme, että se ei sitä missään ole ollut.

Ehkä suvakkinatsiämmät ovatkin itse pahimpia rasisteja ja natsien natseja? Ainakin propagandan keinot ovat identtiset. Natsi-Saksan tavoitteet tiedämme. Mikä mahtaa olla suvakkinatsiämmien tavoite?

Minä en ainakaan halua joutua sitä näkemään.

Siksi Muutos.

Muutos 2011 – James Hirvisaari eduskuntaan 2015

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

6 thoughts on “92. Suvakkinatsiämmät

  1. Jokainen Suomessa asuva muslimi, joka ajattelee olevansa arvokkaampi ihminen kuin suomalainen ei-muslimi, pitää lennättää helvettiin täältä. Pätee tietenkin kaikkiin muihinkin uskontoihin yms ylimielisiin ihmisryhmiin.

  2. Kaikki suvakkisuuteen kriittisesti suhtautuvat ajatukset ovat mielisairauden asteelle kehittyneitä foboita. 😀
    Hitler-kortti on kyllä kulutettu loppuun. Vihervasurit löivät sitä pöytään joka käänteessä ja aivan liikaa. Samanlaista monotonista apatiaa, kuin liian ahtaassa säilytetyn simpanssin omien ulosteiden syönti. Hitler-kortilla voi nykyään ilmaista vain sen, ettei kykene perustelemaan omia kantojaan tai kumoamaan toisen, mutta on pahansuopainen ja katala, eikä mikään mahti maailmassa voi sitä asiaa muuttaa.

  3. En ole kyllä täysin varma, että tämä ”vasta-hitlerkortti” olisi sen parempi. Vaikka on totta, että vihreän aatteen ja kasvissyönnin juuret juontavat natsisaksaan ja pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on luonteeltaan fasistinen, nämä suvakkinatsiämmät (loistava termi!) ovat tavallaan tehneet omien juuriensa ja ajatusmaailmansa arvostelun natsismi-fasismiin liittyen mahdottomaksi viuhutettuaan natsikorttia ensin niin paljon, että sen käyttö ei enää toimi, edes vastanatsikorttina.

  4. No enpä sitä Hitler-vastakortiksi ajatellutkaan. Kunhan kerroin näkemykseni Hitler-kortin nykyisestä voimasta.
    …minä olen jo ajat sitten menettänyt toivoni asiallisesta dialogista suvakkinatsiämmien kanssa. Jos joku sivuuttaa tosiasiat, niin hänellä on syynsä siihen.

  5. Hmm. Suvaitsevaisuutta on monen moista, suomessa rakennetetaan islamilaiselle mitä ikinä keksivät vaatia . Mutta jos suomalainen menisi islamilaiseen maahan vaatimaan, esim luterilaisen kirkon tai vaikka pubin perustamista . Vaatimukset hoidettaisiin pois päiväjärjestyksestä rynnäkkökiväärillä.

  6. Monikulttuuri ei tuo mukanaan mitään hyvää ellei monikulttuuri ole meitä pidemmälle kehittynyttä.

    Suvakkinaisilla taitaa olla lähinnä omien mielihalujen tyydyttäminen lähinnä, pääsee tutustumaan eksoottisiin kulttuureihin ja hoivaamaan pakolaisia ja tekemään pakolaisten kanssa kaikkea kivaa, ja saa vielä siitä palkkaakin, ovat tavanneet muutamia ihmisiä jotka ovat mukavia ja sen vuoksi suomeen pitää saada lisää.

    Nuo eivät ajattele tai ymmärrä mitä seurauksia yhteiskunnalle muslimisoitumisesta ja monikulttuurisuudesta on, lähinnä verrattavissa peräkammarin tyttöihin jotka eivät ymmärrä maailman tapahtumista mitään mutta kuvittelevat tietävänsä ja joille ulkomaalainen on kiinnostavaa eksotiikkaa.

    Erikseen on sitten se ideologinen vasemmisto joille muslimisoiminen on yksi keino taistella inhoamaansa länsimaista vapautta ja yhteiskuntaa vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s