James Hirvisaari

109: KIRJALLINEN KYSYMYS: ISISin terrorismi Euroopassa

Jätä kommentti

Eduskunnan puhemiehelle

Islamilainen terroristijärjestö ISIS kylvää kauhua Lähi-idässä ja uhkaa Eurooppaa. CIA:n raportin mukaan ISISillä on 31000 jäsentä. Jäsenistö koostuu hyvin kirjavasta joukosta ihmisiä, joita arvellaan tulevan 70 eri maasta. Eniten huolta aiheuttavat eurooppalaiset jäsenet, joita rekrytoidaan koko ajan ja yhä kiihtyvällä vauhdilla ja jotka ovat paikallisten mukaan kaikkein raaimpia ja murhanhimoisimpia.

Euroopassa on jo useissa maissa ryhdytty toimenpiteisiin omien kansalaisten suojelemiseksi ISISin vaikutukselta ja hirmuteoilta.

Belgiassa on meneillään oikeudenkäynti Sharia4Belgium -yhdistyksen jäseniä vastaan. Syytettyinä on kuusitoista yhdistyksen perustajaa ja kolmekymmentä varsinaista jäsentä. Yhdeksän 46:sta oli ilmaantunut paikalle, muiden epäillään edelleenkin olevan Syyriassa tai jopa kuolleen. Viranomaiset arvioivat, että yli 400 belgialaista on lähtenyt ISISin riveihin taistelemaan. Näistä 10%:n arvellaan olleen tekemisissä Sharia4Belgium yhdistyksen kanssa. Yhdistyksen perustajaa Fouad Belkacemia epäillään yllyttämisestä ja rekrytoimisesta. Belkacemia vastaan on esitetty nauhoitettuja puhelinkeskusteluita, julkisia lausuntoja, videoituja katusaarnoja, joissa kaikissa Belkacem on yllyttämässä väkivaltaan länsimaalaisia vastaan ja joissa hänen keskeisin sanomansa on, että jihadismi on jaloin tapa antautua Allahille. Belgialaiset viranomaiset toivovat, että oikeudenkäynti olisi selvä kannanotto terrorismia vastaan ja toimisi varoituksena belgialaisille nuorille muslimeille.

Hollannissa on otettu passeja pois kymmeniltä jihadisteiksi epäillyiltä. Hollannin oikeusministeri Ivo Opsteltenin mukaan 41 passinsa menettäneistä oli viranomaisten saamien tietojen perusteella aikeissa liittyä joko Syyrian tai Irakin taisteluihin. Kahdeksan henkilön passit mitätöitiin, jotta he eivät voisi palata Hollantiin Lähi-idästä. Passien mitätöimisen lisäksi viranomaiset jäädyttivät kahdentoista epäillyn varat ja lopettivat sosiaalitukien maksamisen 30:lle.

Jihadisteiksi epäiltyjen matkustusoikeuden rajoittamista ja kansalaisuuden mitätöimistä on uutislähteiden mukaan harkittu nyt myös Britanniassa ja Saksassa. Suomessa heille on suunniteltu lähinnä yhteiskunnan rahoittamaa terapiaa ja vieläpä julkisuudessa ministerin suulla varmistettu sosiaalitukien maksaminen.

ISISin tavoitteena on islamilainen valtio, joka on puhdistettu niin sanotuista vääräuskoisista. Vääräuskoisiin kuuluvat heidän mielestään ei-muslimit, kuten jasidit ja kristityt, sekä shiia-muslimit, joita pidetään kerettiläisinä. ISISin jihadistit ovat valloittaneet viidesosan kurdien asuttamasta Pohjois-Syyriassa sijaitsevasta Kobanin kaupungista, jossa on tähän mennessä kuollut satoja kurdeja, ja pakosalla on satoja tuhansia. Kertomukset jihadistien etnisestä puhdistuksesta ovat karmeaa luettavaa. Saadakseen paikallisissa aikaan pelkoa heidän  mielenterveytensä romahtamaan, jihadistit ovat ulkomaisten uutisten mukaan ripotelleet satoja lasten ja aikuisten päättömiä ja raajattomia vartaloita pitkin Kobanin katuja.

Lupaamalla rekrytoijille suuria taloudellisia palkkioita, ISIS on onnistunut hankkimaan terroristien rekrytoijia myös Suomesta. Sotimaan lähteviä kutsutaan häveliäästi ”vierastaistelijoiksi”.
Suomen kansalaisuuden saaneiden terroristien rekrytoinnista on kertonut avoimesti useammassa suomalaismediassa ISISin riveihin hakeutunut maahanmuuttajataustainen, Espoossa asunut nuori mies. Hän kertoo, että hänet on matkalle rekrytoinut ja matkaliput maksanut Espoossa asuva mies. Sama mies rekrytoi edelleenkin nuoria ihmisiä terroristeiksi ISISin riveihin. Suomessa RUK:n upseerikoulutuksen saaneet ISIS-terroristit saavat uutisten mukaan muita parempaa palkkaa.

YK:n turvallisuusneuvosto on ottanut kantaa ISISin terrorismiin. Se vaatii kaikkia jäsenmaitaan määrittelemään kansalaistensa omatoimisen osallistumisen ulkomaisiin konflikteihin laittomaksi, rangaistavaksi teoksi. Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman johtamassa kokouksessa hyväksyttiin yksimielisesti päätöslauselma, joka vaatii YK:n jäsenmaita estämään kansalaistensa matkustamisen ulkomaille taistelemaan tai rekrytoimasta taistelijoita konflikteihin tai rahoittamasta konflikteja. Kaikki turvallisuusneuvoston jäsenmaat, mukaan lukien Venäjä, ovat yksimielisesti allekirjoittaneet päätöslauselman. Päätöslauselma on myös kaikkia YK:n jäsenmaita sitova, ja järjestön peruskirjan mukaan turvallisuusneuvostolla on oikeus jopa voimatoimin vaatia jäsenmaitaan noudattamaan sitä. Tämän järkevän päätöksen taustalla on aito huoli ääri-islamilaisen järjestön voimistumisesta.

ISISin tavoitteena on myös nostaa itsensä esikuvansa Al-Qaidan yläpuolelle. Tässä tavoitteessaan ISIS on vannonut kylvävänsä terroria myös Euroopassa ja kostavansa kaikille YK:n päätöslauselmaa puoltaville valtioille. Se on jo teurastanut kameran edessä kaksi yhdysvaltalaista toimittajaa sekä brittiläisen avustustyöntekijän. Viimeisimmällä teloitusvideolla ISIS kertoo seuraavan uhrinsa olevan 26- vuotiaan amerikkalaismiehen, jonka jäähyväiskirje vanhemmilleen on äskettäin julkaistu.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

  • Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä toteuttaakseen YK:n päätöslauselman vaatimukset Suomessa?
  • Miten hallitus aikoo estää sen, ettei Suomen armeijan leikattua kapasiteettia käytetä kansainvälisten terroristien kouluttamiseen?
  • Kuinka hallitus aikoo toimia, jotta Suomi välttyy jihadistien terroriteoilta?

Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2014
James Hirvisaari /m11

muutoseduskuntaryhmälogo_EMAIL

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s