James Hirvisaari

137. JULKILAUSUMA: Homoavioliitto kansanäänestykseen

5 kommenttia

Muutos 2011 eduskuntaryhmän julkilausuma 30.11.2014

Eduskunnan päätös homoavioliitosta jakaa rajusti kansaa ja nostattaa pintaan äärimmäisiä tunteita.

Kirkkokansa protestoi arkkipiispa Kari Mäkisen myönteisiä homoliittokantoja massaeroamisella. Ihmisiä suututtaa, ja viikonlopun aikana odotetaan yli 10000 jäsenen eroavan kirkosta.

Myös kansanedustaja James Hirvisaari on vihainen:

”Olisin auliisti antanut homoseksuaalien elää rauhassa omaa elämäänsä parisuhteissaan. Mutta nyt suhtaudun vihamielisesti, koska he varastivat minulta pyhän.”

Hirvisaaren mukaan avioliitto tarkoittaa miehen ja naisen välistä liittoa:

”Se ei ole kahden miehen välinen tai kahden naisen välinen liitto, koska se ei voi olla. Kyseessä olisi räikeä käsiteristiriita. Lisäksi on täysin absurdia, että tässä yhteydessä viitataan tasa-arvoon ja ihmisoikeuksiin.”

Tasavallan presidentti olisi pitänyt [James Hirvisaarenkin ehdottamaa] pariliitto-käsitettä parempana vaihtoehtona samansukupuolisille pareille. (Kaleva)

Muutos 2011 eduskuntaryhmä vaatii neuvoa-antavaa kansanäänestystä kansalaismielipiteen selville saamiseksi. Jos kansan enemmistö on homoliittojen kannalla, siihen on sitten kaikkien tyytyminen. Kansalle on kuitenkin annettava mahdollisuus torpata avioliittolain muutokset.

James Hirvisaari
Puheenjohtaja
Muutos 2011 eduskuntaryhmä
james.hirvisaari@eduskunta.fi
09-4323045

 

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

5 thoughts on “137. JULKILAUSUMA: Homoavioliitto kansanäänestykseen

  1. Kirkosta eronnut jo yli 10 500 ihmistä perjantain avioliittolakiäänestyksen jälkeen (VU 30.11.2014)
    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kirkosta_eroaminen_jatkuu-28752

  2. 11 335 eronnut kirkosta tänä viikonloppuna (IS 30.11.2014)
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014113018880834_uu.shtml

  3. Niinistöhän ei kannattanut pariliittoa samansukupuolisille pareille vaan KAIKILLE pareille, jolloin heteroilta olisi viety avioliitto sen sijaan, että se olisi annettu kaikille. Mikäli avioliitto on niin tärkeä ja pyhä, miksi niin monet mieluummin luopuisivat siitä kokonaan sen sijaan että laajentaisivat sitä?

  4. Huono häviäjä.

    Suora demokratia toteutui sitä kautta, että lakimuutos tuotiin eduskuntaan kansalaisaloitteen kautta.

    Demokraattisesti valitun eduskunnan enemmistö kannatti lakimuutosta.

    KANSA ON PUHUNUT, PULINAT POIS.

    Jos haluat muuttaa vallitsevaa asioiden tilaa, voisit aloittaa sillä, että yrität argumentoida muuten kuin kehäpäätelmällä: ”Se ei ole kahden miehen välinen tai kahden naisen välinen liitto, koska se ei voi olla.”

    Jos nämä argumenttisi menevät tarpeeksi monelle läpi, ehkäpä he tekevät uuden kansalaisaloitteen, jolla laki muutetaan siihen muotoon kuin sinä haluat.

    Sitä odotellessa on tyytyminen tuoreeseen päätökseen, joka liittää Suomen samaan yhteisöön muiden Pohjoismaiden kanssa. Vastakkainen päätös veisi meidät tällä ihmisoikeuksien sektorilla osaksi Venäjää. Minun on helppo valita, kummassa leirissä haluan olla. Mieluummin moniarvoinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta kuin ihmisoikeuksia polkeva takapajula.

  5. Terve,

    Tämä on oikeastaan kommentti tämän saman päivän twiittisi, johon tänään törmäsin. Olen miettinyt kuinka paljon kirkossa Suomessa on vapaamuurareita ja sitä että miksi, toisin kuin monessa muussa kansallisessa luterilaisessa ja anglikaanisessa kirkossa sekä katolilaisuudessa & ortodoksien keskuudessa, Suomessa kirkko ei ota etäisyyttä vapaamuurariuteen ja kiellä kirkon virassa tahi luottamustehtävissä olevia vapaamuurareita osallistumasta loosian toimintaan sekä vaadi heitä sanoutumaan irti mahdollisista valoista ja lupauksista joita he ovat vapaamuurareina looseissaan antaneet. Ja erottamaan tottelemattomat – erotetaanhan vanhalla virkakannalla olevat ja estetään virkavihkimyksen saanti.

    Tutkin kymmenisen vuotta sitten vapaamuurariutta netissä ja käsiini saamasta (vapaamuurari)kirjallisuudesta. Havaitsin, että loosilla ei todellakaan ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Tällä sivustolla oli /on laajin vapaamuurariutta käsittelevä katsaus, hengästyttävä suorastaan. http://freemasonrywatch.org/freemasons_introduction.html

    Jokapauksessa tsemppiä vaalityöhön!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s