James Hirvisaari

193. Vihan siemenet

Jätä kommentti

Suomalaisten väliin on isketty kiila. Kansa on jakautunut kahtia. Kiilana on toiminut humanitaariseksi maahanmuutoksi kutsuttu suurimääräinen elintasosiirtolaisuus.

Toiset ovat sellaista vastaan, koska pitävät ihmismassojen elättämistä kalliina ja haluavat yhteiskunnan säilyvän totutun vakaana ja turvallisena.

Toiset ovat sellaisen puolella, koska ajattelevat auttamisen olevan ihmisten velvollisuus ja kaipaavat yhteiskuntaamme etnistä monimuotoisuutta.

Kiilan iskijänä on toiminut poliittinen eliitti median suosiollisella avustuksella.

Pakolaisista ja turvapaikanhakijoista osa on oikeasti hädänalaisia ihmisiä, mutta mitä ilmeisimmin suurin osa on pelkkiä onnenonkijoita. Osa tulijoista on rikollisia, osa on vapaan länsimaisen kulttuurimme suoranaisia vihollisia.

Pieni Suomi ei voi maailmaa pelastaa, mutta pieni maa voidaan pilata hyvin helposti. Pahinta asiassa on kansan jakaantuminen. Muutos on peruuttamaton ja lopullinen. Vihan siemenet on kylvetty.

Suurin syyllinen kansan itsetuhoon on mainittu omaa etuaan ajava poliittinen eliitti, joka ei halua kysyä mistään asiasta kansan mielipidettä, sekä media, joka ei halua tulkita tasapuolisesti koko kansan tuntoja vaan pyrkii omalta poliittiselta arvopohjaltaan toimimaan maailman parantajana ja kansan ”kasvattajana”.

Asioista olisi kyettävä keskustelemaan. Vuoropuhelu on välttämätön. Tällä hetkellä huudamme toistemme ohi. Mitään lyömäasetta ei ole jätetty käyttämättä. Media ei liennytä ilmapiiriä vaan pahentaa sitä. Politiikka on likaista ja limaista peliä. Oikeuslaitoskin on korruptoitunut.

Huomisen Suomi

Ei pidä tuijottaa ainoastaan tähän hetkeen, vaan on tähyiltävä myös tulevaisuuteen. Onko nyt suuntana Suomen kansan hävittäminen maapallolta? Eikö olisi ajateltava myös tulevia polvia? Olisiko pohdittava, minkälainen Suomi on sadan vuoden päästä? Lieneekö sitä edes olemassa?

Minkälaisen Suomen sinä haluat? Millaisessa Suomessa sinä viihtyisit? Ymmärrätkö niitä, jotka ajattelevat eri tavalla? Ymmärrätkö niitä maailmankansalaisia, jotka haluavat kaikkien kansojen ja kulttuurien sekoittamista? Ymmärrätkö niitä kansallisromantikkoja, jotka ovat ylpeitä suomalaisuudestaan ja haluavat säilyttää omintakeisen kulttuurimme ja perinteisen katukuvamme?

Onko sinulla vastausta, kuinka nämä ristiriitaiset toiveet voisi ratkaista? Minulla ei ole vastausta pakolaisongelmaan, koska se peli on omalta katsantokannaltani jo menetetty. Mutta vihanpitoon minulla on ratkaisu: riittää, että tiedostamme sen tosiasian, että me suomalaiset ajattelemme poliittisesta väristä tai maailmankatsomuksesta riippumatta hyvin samankaltaisesti suurimmasta osasta maailman asioita. Sen takia ei löydy riittävää perustetta vihata tai halveksia eri tavoin ajattelevia ihmisiä.

Fiksu hallinto käyttäisi suoraa demokratiaa. Mielestäni parasta olisi kuunnella kansaa ja päättää asioista kansalaisten enemmistön tahdon mukaisesti. Tällöin myös vastuu päätöksistä olisi kansalla itsellään eikä ketkuilla poliitikoilla.

Vihan siemenet on kylvetty, mutta meistä itsestämme riippuu, annammeko itujen kasvaa.

Advertisements

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s