James Hirvisaari

221. Peto häkissä

3 kommenttia

Jos Suomessa tulee sähkökatkos, normisuomalaisille ei ensimmäisenä tule mieleen lähteä ryöstelemään kauppoja. Tai jos pimeässä tulee minihameinen teinityttö vastaan, normisuomalaiselle ei ensimmäisenä tule mieleen väkivallan tekeminen tytölle. Tulkitsen niin, että hyväntahtoiset suomalaiset ovat kaikista puutteistaan huolimatta kelvollista kansaa. Olemme pääosin luotettavaa, rehellistä, sivistynyttä ja moraalista joukkoa. Valitettavasti poliittisille harhapoluille eksyneet kansanpetturit ovat vuosikausien ajan toimineet vakavasti kansamme vahingoksi aiheuttamalla maahamme matuvyöryn ja primitiivisen uskonnon invaasion.

Meillä normisuomalaisilla ei ole sisällämme ikään kuin peto häkissä, niin että heti kun häkin ovi aukeaa, sieltä hyökkäisi hirviö ihmisten kimppuun. Ei – olemme tervehenkistä ja kunnon väkeä. Tyhjäpäiset suvakitkin kuvittelevat olevansa nimenomaan Hyviä Ihmisiä ajatellessaan, että myös barbaariympäristössä kasvaneet yksilöt olisivat mielenmaailmaltaan samanlaisia ja samalla tavalla moraalisia olentoja kuin me. Siinä he kuitenkin erehtyvät pahasti. Kulttuurirelativismi on silkkaa tyhmyyttä, joka näennäisellä humaanisuudellaan hämää monet fiksutkin ihmiset.

Raakalainen pysyy raakalaisena, mutta sivistyneessä maailmassa ajatellaan, että ihmisarvo on kuitenkin kaikilla yhtäläinen ja sama. Ihmisyys on meille kaikille yhteistä.

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

3 thoughts on “221. Peto häkissä

  1. Turvapaikanhakijoihin liittyvät rikosepäilyt ovat kasvaneet merkittävästi syksyn aikana. IS:n tietojen mukaan pelkästään marraskuussa tuli ilmi noin sata seksuaalista ahdistelutapausta, joista epäillään turvapaikanhakijoita.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448947996036.html

  2. Pidän maahan tulleita naisten ahdistelijoita ja rettelöitsijöitä barbaarisina villi-ihmisinä, koska he käyttäytyvät kuin barbaariset villi-ihmiset. Sehän ei ole mitään rasismia. Naista alistava kulttuuri primitiivisen uskonnon kera ei tuota mitään, mikä sopisi tänne sivistyksen keskelle. Totta kai pitää torjua sellainen invaasio, josta ei ole mitään muuta kuin harmia. Suomalaisten rasismiksi väitetty on siten pelkkää järjen käyttöä ja täysin perusteltua ”resismiä” eli haitallisen maahanmuuton vastustamista ja sen torjumista ja oman maamme, kansamme ja kulttuurimme puolustamista ja suojelemista. Tänne piti tulla hädänalaisia turvapaikanhakijoita, saimme barbaarista roskajoukkoa. Ja kirotut kansanpetturit täyttivät sellaisilla koko Suomen.

  3. Poliisijärjestö varoittaa vastaanottokeskuksista – Tietoon on tullut tilanne, jossa ainoana paikalla ollut poliisipartio on joutunut taistelemaan tiensä ulos, kymmenien vihamielisten nuorten miesten piirittäessä sen.”

    http://www.talouselama.fi/uutiset/poliisijarjesto-varoittaa-vastaanottokeskuksista-tietoon-on-tullut-tilanne-jossa-6093292

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s