James Hirvisaari

243. Sarjamurhaaja

1 kommentti

Katselin eilen televisiosta mielenkiintoisen dokumentin englantilaisesta sarjamurhaajasta. Kyseessä oli valkoihoinen pedofiili, lastenraiskaaja ja murhaaja, joka jäi lopulta onneksi kiinni ja viettää loppuelämänsä vankilassa.

On hämmästyttävää, kuinka sairas ja vinoutunut voi ihmisen mielenmaailma olla. Rikollisen omien sanojen mukaan hän ei voi itselleen mitään, vaan hänellä on ollut pakottava tarve toimia niin kuin on toiminut.

Psykologisella tutkimuksella ja  rikostutkinnan profiloinnilla on pyritty tunkeutumaan sarjamurhaajan pään sisälle. Näyttää siltä, että sellaiset ihmiset eivät parane koskaan.

Pohdin asiaa myös hengelliseltä kantilta, jonka tieteellinen tutkimus tyystin sivuuttaa. Ihmiskuva, maailmankatsomus ja kokemuksen kenttä vaikuttavat oleellisesti mahdollisuuksiin ymmärtää ilmiötä.

Mistä on kyse?

Teen nyt rohkean vedon ja esitän psykologian ohittavan ja metafysiikan rajapinnan ylittävän selityksen raakalaismaiselle käytökselle. Väitän ymmärtäväni asiaa jokseenkin syvällisesti.

Voidaan ajatella, että ihmisaivot käsittelevät informaatiota tietokoneen tavoin. Prosessori käsittelee kaikkea sitä informaatiota mitä sille syötetään. Meihin kaikkiin on ohjelmoitu hirmuinen määrä jatkuvasti käsiteltävää tietoa. Normaalitilassa ihminen on vapaa käyttämään informaatiota järkevästi.

Ajattelun vapautta rajoittava käytös voi johtua ”haittaohjelmasta”, joka on jostakin syystä päässyt järjestelmään häiritsemään ja orjuuttamaan mieltä. Ihminen tekee tekoja, joita hän ei välttämättä haluaisikaan tehdä, mutta toimii silti ohjelmoidusti. On vakavia ja vähemmän vakavia haittaohjelmia, ja sarjamurhaaminen on varmasti pahimmasta päästä.

Paljon on käytetty aikaa ja energiaa ihmismielen tutkimiseen, ja ilmiötä on selitetty muun muassa lapsuuden kokemuksilla. Psykoanalyysi on ollut suosittu teoria, mutta freudilaisuuden ihmiskuva on mielestäni harhapoluilla.

Shokki

Nyt esitän asian, jota lukijat varmasti kavahtavat ja jota luullakseni useimpien on vaikea sulattaa. Pyydän kuitenkin kärsivällisyyttä ja pyrkimystä ymmärrykseen.

Väitän, että perinteisen tieteellisen tutkimuksen premissit eli alkuehdot ovat liian kapeat. Ihmistä ei pidä verrata eläimeen, joka toki sekin on psykofyysinen ja biologinen kone. Molemmilla on sekä ruumis että sisäinen mielenmaailma, jota voidaan sieluksikin kutsua. Mutta ihmisen persoonallisuuden ytimessä on lisäksi henki, joka esimerkiksi luo ilmapiirin ja tuo siten laadun tai laaduttomuuden leiman ihmisen toimintaan. Tämä seikka lähes aina sekulaarissa tutkimuksessa sivuutetaan.

Menen vielä syvemmälle, jotta ne, jotka ovat asioista jyvällä, oivaltavat, että tiedän mistä puhun.

Shokki: Mainittu haittaohjelma ei välttämättä ole normaalisti aistittavassa maailmassa järjellisesti selitettävissä. Haittaohjelma voi näet tulla ihmisen henkeen yliluonnollista kautta. Kyseessä on hengen loinen, parasiitti, jota hengellisesti valveutuneet kutsuvat nimityksillä riivaaja, saastainen henki tai paha henki. Älä lopeta lukemista.

Parasiitti tunkeutuu ihmisen henkeen

Pallot

Jolla on korvat, se kuulkoon: Tajunnan rajatiloissa kyseiset riivaajahenget voidaan näynomaisesti eli sisäisinä näköaistimuksina havaita valopalloina. Itse olen sellaisia ”nähnyt” eräissä hengellisissä taistelutilanteissa. Luullakseni myös mielenterveyspotilailla on kuvatunlaisia kokemuksia valopalloista, tiedän ainakin yhden tapauksen. Ihmisten arvellaan kärsivän psyykkisistä mielitaudeista, vaikka varsinainen sairaus onkin hengellinen – toki sekin erittäin vaikeasti diagnosoitavissa ja parannettavissa.

Uudesta testamentista saamme opillista pohjaa käsiteltävään aiheeseen, ja Jeesukselle se oli arkipäivää: hän ajoi ihmisistä ulos riivaajia, minkä jälkeen kyseinen henkilö olikin muiden seurassa ”täydessä ymmärryksessä”. Haittaohjelmat sekoittavat ajattelua, ja kun virus poistetaan, mieli kirkastuu.

Henget

Olen täysin varma, että on ihmisiä, jotka tietävät tasan tarkkaan mistä nyt kirjoitan. Haittaohjelmia on vakavuudeltaan eri asteisia, kuten edellä on käynyt ilmi. Luonnehdin niitä muutamalla yksinkertaisella esimerkillä, erittely on yleisluontoinen:

Riivaajahenki: vakavin parasiitti, ajaa ihmisen esimerkiksi raiskauksiin ja sarjamurhiin.
Paha henki: tunkee ihmisen mielen täyteen pahuutta ja väkivaltaa.
Saastainen henki: aiheuttaa mielen vinoutta ja likaisuutta tuhansin tavoin, esimerkkinä vaikkapa pakottava tarve haistella muiden ihmisten käytettyjä alushousuja. Anteeksi vastenmielinen esimerkki, mutta se mielestäni kuvaa aika hyvin kyseisen haittaohjelman luonnetta.

Kristikunnassa pahimmat hengen parasiitit ovat harvinaisia, mutta maailmalla ja varsinkin primitiivikulttuureissa ne ovat yleisiä jopa kollektiivisella tasolla. Saastaa on kuitenkin kaikkialla; Hengen tila ilmenee ilmapiiristä, asenteista ja teoista.

Hengen parasiitteja voi olla ihmisyksilössä useitakin ja jopa useita kymmeniä. Minä en tiedä vaivaan mitään muuta parannuskeinoa kuin läheinen elämänyhteys Kristukseen ja sen kautta mahdollisesti tapahtuva ihmeparannus.

Evankeliumi

Lopuksi välttämätön muistutus evankeliumista: Olemme kaikki syntisiä.  Sielun pelastus ikuiseen elämään ei riipu ihmisen hengen tilasta vaan sovituksesta. Siitä on kristinopin mukaan osallinen jokainen joka uskoo Jeesukseen Kristukseen omana vapahtajanaan.

 

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

One thought on “243. Sarjamurhaaja

  1. Todellista asiaa!
    Kiitos ja siunausta.
    http://www.pelastussanoma.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s