James Hirvisaari

245. Apologia

2 kommenttia

Minä en jaksa tyytyä siihen, että kristinusko tai ylipäätään transsendenssi olisi pelkkää dogmaattista teoriaa tai sokeaa hapuilua tai laimeaa lohdutusta eksistentiaaliseen ahdistukseen. Haluan maailmankuvani pohjautuvan vahvan – uskoon pohjautuvan – luottamuksen lisäksi syvään ymmärrykseen. Kristinuskolle on olemassa järjellisiä perusteita, ja haluan niitä kirjoituksillani ilmaista. Haluan olla aikani apologeetta.

Vaikka ajattelen niin, että evankeliumi ei leviä järjellä vaan hengellä, sen houkuttelevuutta voi moninainen järjettömyys häiritä. Tarkoitan kelvotonta kristinuskon julistusta ja puolustusta. On olemassa monenlaisia vastenmielisiä heresioita, joilla on taipumus työntää ihmisiä yhä kauemmaksi uskosta. Uskovia ja julistustakin vaivaavat usein ankara lakihenkisyys, sekopäinen hurmahenkisyys ja typerä ”naivitustauti”, joka saa papit ja saarnaajat lässyttämään kuulijoille kuin pikkuvauvoille.

Minusta kristinusko on Uudessa testamentissa, ei lakina eikä kirjaimena vaan henkenä. Sen takia valitettavan tavallinen jakeista ja sanoista kiisteleminen on minusta varsin turhaa ja vastenmielistäkin. Onhan selvää, että uskomiseen ei tarvita edes lukutaitoa, koska kyse on informaatiosta. Evankeliumikin on siis ohjelma, meemi – ei kuitenkaan mikään haittaohjelma vaan päin vastoin monin tavoin sielua eheyttävä ja parantava viesti. Se on hyvä ja ilahduttava uutinen.

Metafora

Vertaan evankeliumia musiikkiin: Sävelteos on merkitty muistiin nuoteille, mutta soittaminen sujuu vallan mainiosti ilman nuottejakin. Itse asiassa liian tarkka nuottien orjuus heikentää ilmaisuvoimaa. Myös aloittelijan on syytä irrottautua nuotteihin tuijottamisesta ja keskittyä musiikin virtaamiseen. Mielestäni metafora kuvaa varsin osuvasti hengellistä elämää ja kristityn suhtautumista ”kirjaimeen”. Suhde Raamattuun ei saisi olla mitenkään pakonomainen vaan iloinen asia.

Mystisellä tavalla SANA eli Uuden testamentin sanoma joihinkin vetoaa, mutta joillekin syntyy hyvin vahva torjuntareaktio suoraan selkäytimestä. Voisiko kyseessä olla pelkkä intuitiivinen makuasia ja selitys niin yksinkertainen, että joku tykkää jazzista, toinen klassisesta ja joku taas iskelmästä, metallista tai punk-rokista… No, semmoinen tuntuisi tekaistulta vakavan asian vähättelyltä, olemmehan kuitenkin joka ikinen täällä todellista elämäämme elämässä ja lopulta ihan todellisesti kuolemassa.

”Raamatun lohdutuksen kautta meillä on toivo”

Minulle uskominen on jotenkin häpeämättömän luontaista. Oma hengellisyyteni perustuu vahvaan luottamukseen. En halua teeskennellä yhtään parempaa kuin olen. Otan jopa riskejä ja ajattelen, että jos kallis lunastusvaluutta eli sovitusveri ei minun kohdallani päde eikä riitä, minkäpä minä sille voin. Tuskin voin teeskentelemällä omia asemiani parantaa.

Yhtäkaikki usko on uskon asia, ei tiedon. Usko on järjen ja tiedon jatke, ei niiden vastakohta.

Keskellä suurta mysteeriä elämme. Toivottavasti emme pimeydessä vaan valossa.

Kristus: sovitus, lunastus, vanhurskautus, pyhitys, hyvitys.

Advertisements

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

2 thoughts on “245. Apologia

  1. Persoonallinen kirjoitus. Yksi ote lopusta: ”Yhtäkaikki usko on uskon asia, ei tiedon. Usko on järjen ja tiedon jatke, ei niiden vastakohta.” Kun ajattelen tekstiäsi kokonaisuutena, sijoittaisin osion ”järki” toimimaan Raamatun tekstin analysoimisessa. Järjellä voi päätyä liberaaliteologiaan tai fundamentalistiseen ideologiaan riippuen prosessista ja toimijan taustoista. Sen verran kokemuksistani, että olin ensiksi fundamentalisti kristittynä ja sitten jouduin kriisistä toiseen kunnes loittonin agnostikoksi, ja pahimmassa vaiheessa koin olevan ateisti. Lähtiessäni tästä nollapisteestä saavutin ensin agnostisismin ja seuraavaksi liberaalikristillisyyden. Olin jatkuvasti analysoivan järjen ja erilaisten elämäntilanteiden johdattelema ihminen. Järjenkäyttöni ei johtanut fundamentalismin suuntaan, vaikka fundamentalismissa voidaan käyttää paljon ajattelua yrityksissä harmonisoida Raamattua tekstikokonaisuutena. Liberaalikristillisyyskään ei johtanut minua rauhaan. Olen ymmärtänyt Raamatun erityisyyden kristinuskolle ja yksittäiselle uskovaiselle. Risti, Jeesus ja Raamattu ovat olleet ennen meitä ja tulevat jäämään jälkeemme. En usko, että voimme siitä ”soittaa” kronologisesti ”nuotti nuotilta” sotkematta mahdollisuutta elää rehellisesti ja luovasti. Mutta aina jokin on meillä varattuna Raamatusta elämäksemme ja se on Pyhän Hengen kirkastamaa ja meille valikoimaa, jotain on vielä odottamassa, ja kaikkia Raamatun suhteita on mahdotonta kerralla hallita. Silti koko Raamattu kulkee mukana enkä – enää – siitä mitään heittäisi pois. Olisiko se sävelten jonkinlainen dynaaminen soljunta Jeesuksen elämää kristityssä ihmisessä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s