James Hirvisaari

253. Kansallinen itsetuho

1 kommentti

Viime aikoina yleisenä hämmästelyn aiheena on ollut niin kutsuttujen suvaitsevaisten harrastama sokean ihaileva suhtautuminen muukalaisiin ja ajallemme oireellinen sylkeminen oman kansan silmille.

Ehkäpä se osaltaan johtuu suvaitsevaisten hauraasta itsetunnosta. Olemme arvelleet heidän pitävän itseään paljon muita parempina ihmisinä, mutta entäpä jos onkin niin, että heillä on vakava alemmuuskompleksi?

Minun on vaikea ymmärtää suvaitsevaisen eliitin halveksivaa suhtautumista omaa kansaa kohtaan. Minun on vaikea ymmärtää yhteiskunnan nykyistä kehitystä ja perinteisten arvojen hylkäämistä kritisoivan kansanosan demonisoimista. Ilmeisesti viestiä on vaikea välittää ilman likaisia keinoja.

Vakavampi syy monikultturistien nurjalle asenteelle löytyy aatteesta. Näyttää nimittäin siltä, että suvaitsevaisten mielestä Suomea ja Suomen kansaa ei tarvitsekaan olla olemassa. Heidän mielestään yhteiskuntaa ei ole syytäkään kehittää kansalliselta pohjalta.

Taustalla on ideologia, mutta pidän silti sellaisia ihmisiä maan- ja kansanpettureina. Perinteisesti sellaiset ovat olleet kommunisteja, mutta punainen aatemaailma on levinnyt vahvasti vihervasemmistoon ja valitettavasti jossakin määrin ja hieman erilaisin painotuksin koko poliittiseen kenttään.

Räjähdysherkkä monikulttuuri uhkaa, joten tulevaisuus näyttää karulta. Mielestäni oman maan ja oman kansan puolustaminen ei ole ainoastaan jokaisen kansalaisen velvollisuus vaan arvokas hyve.

Mielestäni pienen kansan olisi syytä vaalia kansallista yhteenkuuluvuutta. Muuten meitä ei pian ole enää olemassa. Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö Suomen Sisu vastustaa vastakkainasettelua ja haluaa vahvistaa kansallista identiteettiämme.

Toivon siniristilipun liehuvan saloissamme vielä vuosisatojen ajan. Se on kaunis näky.

Suomalaisen kulttuurin päivänä, Kalevalan päivänä 28.2.2016.

 

Suomen Sisu

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

One thought on “253. Kansallinen itsetuho

  1. Suomen Sisu puolustaa suomalaista olemassaoloa ihmisten poliittisista näkemyksistä riippumatta. Vrt Voltairen sanonta: ”Olen eri mieltä kanssasi, mutta olen valmis kuolemaan sen puolesta, että sinulla on oikeus sanoa se”. Suomen Sisu on siis reilumpi kuin vastustajansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s