James Hirvisaari

299. ”Taistelijat”

1 kommentti

Vihervasemmistolaiset punikkitoimittajat haluavat terminologiallaan häpäistä kansallisuusaatetta ja sotasankareitamme, siksi he käyttävät terroristeista taistelija-sanaa. Lisäksi koska vasemmistolaisen humanismin ja tasapäistämisen ideologian mukaan kaikki ihmiset ovat sisimmältään yhtä hyviä (paitsi maahanmuuttokriittiset, jotka ovat heidän mukaansa rasisteja ja joilla ei siis ole mitään ihmisarvoa), ei terroristeja saisi pitää huonoina ihmisinä vaan ainoastaan syrjäytyneinä. Heille pitää siis antaa terapiaa ja valmistaa siten tietä yhteiskunnan kelpo jäsenyyteen. Terroristithan ovat uhreja tuon mielisairaan opin mukaan.

Suvakkihuorien mielestä maahanmuuttokriitikko on rasisti ja läpeensä paha ihminen ja siis paljon pahempi kuin ihmisiä teurastava terroristi, joka on vain syrjäytymisen uhri.

Islamilaisessa terrorismissa on ilmiselvästi kyseessä aavikon uskonnon ja primitiivikulttuurin aiheuttama vakava kollektiivinen mielenvika. Tyhmyyden ja tyhjäpäisyyden yhdistelmä saa aikaan pahaa jälkeä.

Eurooppaan on pesiytynyt länsimaiselle kulttuurille avoimesti vihamielistä ja väkivaltaista porukkaa. Sellaista ei voi hyväksyä. Barbaarit pitää ajaa pois, tarvittaessa sotilaallisella voimankäytöllä. Koska poliittiset päättäjät ovat sokeita ja kelvottomia, sekasorto pääsee ajautumaan liian pitkälle. Sotahan on oikeastaan jo alkanut.

Edessä on vuosikymmeniä kestävä ja yhä syvenevä kaaos Euroopassa, kuten profeetta Anders Behring Breivik manifestissaan ennusti, terroristi itsekin. Hänen tekojaan ei voi mitenkään hyväksyä. Terrori kääntyy aina edustamaansa aatetta vastaan.

Minusta tuntuu että alan uskoa Allahiin. Täytyy nimittäin entiteetin olla ihan vitun kretiini, että tämmöisen maailman onnistuu pieraisemaan.

Aina kun mediassa puhutaan ”rasisteista” tai ”äärioikeistosta”, voimme olla varmoja, että asialla oleva punikkitoimittaja syyllistyy journalismin raiskaukseen.

Ennemmin maa repeää kuin suvakkihuora häpeää. Pätee myös mediahuoriin.

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

One thought on “299. ”Taistelijat”

  1. Jos EU-politiikkaa ei muuteta EU hajoaa sisäisiin ristiriitoihinsa. Ellei se ehdi pirstoutua ennen kaaosta, jää mahdollisuus ajaa voimalla EU-eroa. Kyllä sisäpolitiikkamme silloin muuttuu. Muuttuihan se myös sotien jälkeen. Nämä vasurivihreät utopioineen ovat ohimenevä vaihe. En usko, että Breivikin pelko ja toiminta oli järkevää. Hän ei pysynyt kiinni todellisuudessa. Rajoittamaton maahantulo Afrikasta on ongelma, joka viimeistää murtaa EU-yhtenäisyyden. Afrikka leviää Välimeren toiselle puolelle. Englanti ja jotkut muut, yhä toimintakykyiset maat, sulkevat rajat ja nationalismi nousee. Sisään tullut muslimiväestö jää ongelmaksi, jos jihadismi toisaalla jatkuu. Se on pienempi ongelma kuin kansainvaelluksen alle jääminen. Muslimeille tulee viedä evankeliumia kunnioittaen henkilöitä ihmisinä niin pitkälle kuin mahdollista. Jos pidämme esillä jotain todellisuudessa paljon parempaa ja emme anna enää periksi islamisoitumiselle, järkevät ihmiset kyllä päätyvät aikaa myöten järkeviin valintoihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s