James Hirvisaari

323. REFORMI.ME – Irti puoluevallasta!

3 kommenttia

Nyt alkaa uusi aikakausi. Ihmiset ovat lopen kyllästyneet poliittiseen vallankäyttöön, eikä ihme. Nyt on syntynyt uusi  ja rohkea hanke, joka tähtää vuoden 2019 eduskuntavaaleihin: kaikista puoluejärjestelmistä irrallaan oleva sitoutumattomien ehdokasjoukko omilla listoilla ja yhteistyössä koko maassa. Puolueisiin eivät ihmiset usko.

Idea on hyvin yksinkertainen.

Kussakin vaalipiirissä kukin reformiehdokas kerää vähintään 100 kannattajakorttia omasta vaalipiiristään (= valitsijayhdistys). Ei ole vaikea rasti. Allekirjoittajien on oltava äänioikeutettuja. Henkilön allekirjoitus on sallittu vain yhteen valitsijayhdistykseen, muussa tapauksessa kyseinen nimi pyyhitään yli niistä kaikista.

Ehdokkaat tekevät kussakin vaalipiirissä yhteislistan (= ”vaaliliitto”), jolla menevät vaaleihin. Valtakunnallisesti kaikki tapahtuu REFORMI.ME -nimen alla.

Esimerkiksi täällä Hämeessä valitaan (näillä asukaslukemilla) 14 kansanedustajaa. Se on myös ehdokkaiden yhteislistan maksimimäärä kyseisessä vaalipiirissä.

Puolueohjelmaa ei ole, vaan ehdokkaat muodostavat omat henkilökohtaiset ohjelmansa.

Katto-organisaatio on höyhenenkevyt (= lähinnä keskitetty internet-sivusto), joten kukaan ei pääse käyttämään valtaa tai esimerkiksi kilpailemaan puheenjohtajuudesta tai muusta asemasta.

Eduskuntavaaleissa kannatuskorttien keräykselle ei ole määritelty aikarajoja, joten niitä voi ryhtyä keräämään vaikkapa heti. Tässä on siis reippaasti yli kaksi vuotta aikaa.

Eduskunnassa REFORMI muodostaa oman eduskuntaryhmän. Puoluekuria ei ole, ja eduskuntaryhmän sääntöihin tämä ”puoluekurittomuus” myös kirjataan. Eduskuntaryhmän puheenjohtajuutta ehdotan kiertäväksi.

REFORMI on porukka joka ei pelkää perusteettomia leimoja.
REFORMI on porukka joka tukee toisiaan kaikissa tilanteissa.
REFORMI on porukka joka pitää oman maan ja kansan puolta eikä aja omia etujaan.
REFORMI ei pompi mediapillin eikä poliittisten vastustajiensa pompotuksen tahdissa.

Ehdokkailla ei ole yhteistä ohjelmaa, mutta jonkinlainen yhteinen poliittinen nimittäjä lienee suora demokratia (aito kansanvaltaisuus) ja maahanmuuttopolitiikan kiristäminen (erityisesti niin kutsutun haittamaahanmuuton osalta).

REFORMI ei ole rasistinen eikä antirasistinen eikä vasemmistolainen eikä oikeistolainen eikä konservatiivinen eikä liberaali eikä mikään ääriliike vaan tavallisten fiksujen suomalaisten yhteistyökehys. Suomalaisten sananvapauden rajoittamista emme hyväksy.

Jokainen reformin ehdokas ja kansanedustaja on tekemisistään ja ohjelmastaan vastuussa vain itselleen ja äänestäjilleen.

Hanke käynnistyi 31.10.2016 ja on jo rakentamassa koneistoaan valmiiksi eduskuntavaaleja varten.

WWW-sivusto (ehdokkaat yms): http://reformi.me
FACEBOOK (tukisivusto):  https://www.facebook.com/ReformiSuomi/

Tiedustelut: 2019@reformi.me

Advertisements

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

3 thoughts on “323. REFORMI.ME – Irti puoluevallasta!

  1. Oikeisto on jo nyt hajanainen. Tulisipa jokin eri ryhmiä kokoava oikeistoliike. Liikkeet taas saavat tukea samoista aatteista. Ei tiedä vielä sanoa riittävätkö sellaisiksi kokoaviksi voimiksi ja tavoitteiksi sananvapaus ja haittamaahantulon kitkeminen. Väkisellä joudutaan ottamaan kantaa syihin kuten EU-suhteeseen, ja moneen muuhun ideologiseen asiaan, vaikka haluttaisiin pysyä yleisenä kansanliikkeenä. Kansanvallan edistäminen on hyvä tavoite itsessään. Aina kannattaa yrittää hyvää asiaa kuin vain kiroilla pahuutta.

  2. Kun tavallinen ihminen sekavine ajatuksineen netissä äärettömän datan viidakossa eksyy tällaisille sivuille, saattaisi hän mielessään haluta edetä asiassa.
    Jos eteneminen ei ole äärettömän helppoa, se on vaikeaa ja se jää tekemättä. Lopputulos on sama kuin sivuston kaatuminen. Asia tyssää tähän. Mieli viilentyy ajatukselle jo muutamassa minuutissa ja sitä sivustoakaan ei muista enää aamukahvin jälkeen.

    Minun mielestäni olisi hyvä että sivuston ylimmäisenä näkyy pvm viimeisestä päivityksestä. Kun huomaa että ei ole kysymys jostain vuosia vanhasta asiasta / sivustosta. Uusi tähän aikaan kuuluva asia kiinnostaa ja tällöin luetaan eteenpäin, ei muutoin.

    Välittömästi tämän jälkeen tärkein viesti isolla vahvennetulla fontilla; ”TULOSTA KANNATTAJAKORTTI”.
    Ihminen on kuin koira. Suora pyyntö/komento halutusta asiasta toimii jos toimii. Kaikki muu menee rivien väliin ja sitähän eivät ymmärrä muut kuun naiset.

    Heti eo. otsikon jälkeen linkki, josta pääsee näkemään esimerkin täytetystä kannattajakortista ja tieto siitä mikä on kannattajakortti. Minullekin yli viisikymppiselle miehelle tämä selvisi vasta ihan pari viikkoa sitten.
    Ja tämän jälkeen heti linkki, josta voi tulostaa esitäytettynä ko. kortin ’ala postitusosoite.

    Näiden kaiken jälkeen tulee vasta itse asia, eli perustelut lukijalle siitä miksi näin tekisit, kuten edellä pyydetään.

    Näin kuvaamallani tavalla prosessin vaikeusaste tippuu mielestäni alle kymmenesosaan. Tämä saattaa merkitä sivulla ensimmäistä kertaa käyvien ”aktivoinnissa” kääntäen yli kymmenkertaista tuottoa. Onhan sillä merkitystä, postitetaanko kannatuskortteja 500 tai 6000 kpl.

    – pekka

    • Kiitos Pekalle rakentavasta palautteesta. Tämä olikin vain esimakua tulevasta ja samalla ensimmäisten ehdokkaiden haalimista. Vakavampi mainostaminen aloitetaan sitten kun saadaan kunnolliset nettisivut valmiiksi. Otetaan vinkit huomioon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s