James Hirvisaari

348. Puheviestintä – pölypilvinen polkuni

Jätä kommentti

YK30 Portfolio – Helsingin yliopisto


Sisällys

Esipuhe
Lapsuus
Kouluajat
Seurakunta
Työelämä
Sosiaalinen media
Yliopisto
Politiikka
Eduskunta
Nykytilanne ja tavoitteet
Loppusanat

 


Esipuhe

Portfoliossa esittelen pitkää ja kituliasta kasvamistani suullisen esityksen ja vuorovaikutustaitojen saralla. Laajalla aikaperspektiivillä historiaani kuuluu kasvaminen vuosikymmenten saatossa yksinäisestä ja hiljaisesta lapsesta kansanjoukkoja villitseväksi kansanedustajaksi ja puhujaksi. Julkista esiintymistä on elämääni sisältynyt paljonkin, mutta puhujaksi kehittyminen on vienyt vuosikymmeniä, enkä missään tapauksessa vieläkään ajattele olevani valmis. Kehittymisen varaa on aina.

Syvällisiä ajattelevan, yksinäisen lapsen tie metafyysikoksi, teologiksi, apologeetaksi ja demagogiksi on ollut paikoitellen henkisesti raskas, mutta koko elämäni pitkän kaaren yllä on ollut havaittavissa ikään kuin jonkinlainen kaitselmus.

Tapanani on sanoa, että kaikella on aikansa ja tarkoituksensa. Myös se, että palasin 15 vuoden tauon jälkeen takaisin yliopisto-opintojen pariin, tuntuu oikealta ratkaisulta ja jopa johdatukselta.

Hämeenlinnassa 28.9.2016

James Hirvisaari

Lapsuus

Ihmisen persoona kehittyy jo varhaislapsuudessa perimän ja ympäristötekijöiden yhteistuotteena. Sosiaalisia taitoja opitaan pienestä pitäen.

Asuimme rintamamiestaloalueella, ja perheeseen kuului äidin ja isän lisäksi veli ja kaksi sisartani. Tavallisesti sanalliset puolustustaidot karttuvat sisarusten kanssa kisaillessa, mutta koska itse olin perheen kuopus ja kaikkien lellikki, sain elää ja kasvaa lempeässä lintukodossa. Olin enimmäkseen omissa oloissani, koska sisarukseni olivat itseäni huomattavasti vanhempia. Synnyin isäni tavoin iltatähdeksi.

Naapurustossakaan ei ollut ikäisiäni lapsia – ei yhden yhtäkään – joten leikkikavereita ei ollut. Niinpä leikin pihamaalla leluilla yksikseni ja mietiskelin jo silloin syntyjä syviä.

Kotimme oli turvallinen ja onnellinen, mutta olin selvästi introvertti ja äärimmäisen herkkä, melankolinen lapsi. Olen koko elämäni viihtynyt ihan hyvin yksikseni. Ajattelen niin, että yksinäiselle lapselle kehittyy automaattisesti myös koleerisia piirteitä. Tietynlainen persoonan kovuus on ollut itselleni täysin tiedostamatonta ja auennut minulle vasta aikuisiällä saamani palautteen myötä.

Kouluajat

Kansakoulu toi ensimmäiset sosiaaliset suhteet muihin lapsiin. Asuimme kuitenkin etäällä muista, joten yhteydenpito kavereiden kanssa kouluajan ulkopuolella jäi vähäiseksi. Suulliset taidot kehittyivät jokseenkin hitaasti.

Esiintymisjännitys oli niinä aikoina kova. Kansakoulun joulujuhlassa esiinnyin ensimmäisen kerran julkisesti: soitin 10-vuotiaana yksin koko koululle pari pianokappaletta.

Keskikoulussa keskityttiin enemmän sosiaalisiin taitoihin. Oppiaine suomen kieli arvosteltiin erikseen suullisen ja kirjallisen esityksen osalta. Hiljaisiin oppilaisiin kiinnitetiin huomiota, ja onnistuipa opettaja synnyttämään muutaman traumankin.

Erään kerran hyvää tahtova suomen opettaja halusi heti oppitunnin alettua kuulla oppilaiden aamuisesta koulumatkasta. Koska opettajan kysyessä kukaan ei halunnut kertoa, hän kysyikin seuraavaksi, kuka EI halua kertoa. Niinpä sinisilmäisenä nostin nopeimmin käteni ylös, ja tietenkin jouduin siinä suullisen ilmaisun shokkihoitoon. Valitettavasti tapahtuma sai aikaan vain pahan olon.

Myös esitelmät ja paneelikeskustelut olivat minulle myrkkyä. En kerta kaikkiaan kyennyt paneutumaan asioihin, jotka eivät itseäni kiinnostaneet. Kaikenlainen teatteri ja teeskentely on minulle edelleenkin varsin vastenmielistä.

Suomen kieli oli minulle silti erittäin mieluinen aine, ja se on jäänyt jonkinlaiseksi intohimoksi. Olen aikojen saatossa pyrkinyt hiomaan esitystäni niin, että käyttämäni kieli olisi värikästä ja varsinkin kirjallisessa muodossa aina kieliopillisesti virheetöntä. Säännöt on ainakin tunnettava, jotta niitä voi tarpeen tullen rikkoa.

Lukiossa olin melko passiivinen, koska minulla ei ollut selkeää päämäärää. Motivaatio on äärimmäisen tärkeä. Esimerkiksi historia ei lukiossa minua kiinnostanut vähääkään, ja sain siitä todistuksiin aina huonoja numeroita, mutta myöhemmin yliopiston kirkkohistorian perusopintoja opiskelin suurella intohimolla, ja niinpä suoritinkin ne korkeimmilla arvosanoilla. Halusin tietää kaikesta kaiken.

Lukion jälkeen menin armeijaan eli sotakouluun, mutta kieltäydyin aliupseerikurssista vedoten juuri aiemmin orastaneeseen hengelliseen herätykseeni. Jälkeenpäin ajatellen se oli virheratkaisu, koska aliupseerikurssilla olisi varmasti opittu tärkeitä johtamis- ja vuorovaikutustaitoja käytännössä ja tehokkaasti.

Seurakunta

Teini-iässä kiinnostuin voimakkaasti hengellisistä asioista ja lopulta liityin helluntaiseurakuntaan, jonka riennoissa vierähti 20 vuotta. Helluntailaisuus on amerikkalaisperäinen uskonyhteisö, jossa annetaan paljon arvoa ”henkilökohtaisille todistuksille”. Tyypillistä on myös joutua rukoilemaan yllättäen kokouksen johtajan kehotuksesta. Vielä siihen aikaan kauhistelin sellaisia käytäntöjä ja kieltäydyin kaikesta suullisesta esityksestä julkisuudessa. Edelleenkin pidän oman spiritualiteettini visusti piilossa muilta ihmisiltä.

En kuitenkaan jäänyt ”penkkikristityksi” vaan osallistuin seurakunnan toimintaan erittäin aktiivisesti musiikin kautta. Soitin kitaraa ja pianoa, esiinnyin lauluryhmissä ja yhtyeissä, toimin vuosikausia sekakuoron säestäjänä sekä myös seurakunnan kanttorina. Teimme yhtyeeni kanssa myös kaksi CD-levyä ja esiinnyimme gospel-tapahtumissa.[1]

Esiintyminen sinänsä ei minua jännittänyt vaan ainoastaan julkinen puhuminen. Minun oli hyvin vaikea ilmaista itseäni luontevasti. Pelkäsin ajatuksen katkeamista kesken kaiken, kompastumista rönsyihin ja mieleni totaalista tyhjentymistä.

Esiintymisjännityksen suhteen karaiseva kokemus oli vuonna 1987, kun suostuin säestämään Viktor Klimenkoa kitaralla Finlandia-talossa. Sali oli täpötäysi, ja kaikki muut soittajat olivat muusikoina vähintään puoliammattilaisia ja minä vain nuori ja tuntematon ”himasoittaja”. Konsertti meni onneksi osaltani hienosti, enkä ole sen jälkeen esiintymistä pelännyt.

Olen havainnut erikoisen seikan: joka on virtuoosimainen soittaja, ei yleensä ole erityisen hyvä puhuja ja päinvastoin – tai sellainen on ainakin äärimmäisen harvinaista. Mahdollisesti se johtuu siitä, että aivojen puhekeskukset ovat vasemmassa aivopuoliskossa, kun taas musiikin tajuaminen sijaitsee oikeassa.[2]

Puhujista varhaisia esikuviani ovat olleet saarnamiehet, jotka eivät ole lukeneet tekstiään paperista vaan ovat antaneet puheen virrata ulos vapaasti ja luontevasti, mutta silti vakuuttavan johdonmukaisesti.

Työelämä

Armeijan jälkeen hakeuduin isäni kehotuksesta rautateille veturinkuljettajaoppiin. Varsinaisessa työelämässäni olin suurimman osan ajasta kolmenkymmenen vuoden ajan veturin ohjaamossa yksin ajatusteni kanssa. Suullinen ilmaisu ja puheviestintä rajoittuivat lähinnä radiopuhelimen käyttöön. Toki siinäkin on omat erityispiirteensä: viestinnän on oltava johdonmukaista ja artikulaation selkeää.

Jossakin vaiheessa minut tosin valittiin työnopastajaksi. Opetin uusille oppilaille käytännön veturityöskentelyä neljälle henkilölle kerrallaan. Se oli mielestäni kehittävää aikaa. Haasteellista oli pyrkiä ilmaisemaan itselle selviä asioita ”rautalangasta vääntämällä” eli asettumaan mistään mitään tietämättömän tasolle. Olen havainnut, että liian usein opettaja olettaa liikaa oppilaiden tiedon määrästä ja rakentaa tyhjän päälle ilman perustusta. Hienosäätely ja yksityiskohtiin keskittyminen ilman kokonaiskuvan hahmottamista nostaa turhaan rimaa asioiden ymmärtämiselle.

Vuonna 2015 pääsin 55 vuoden erityiseläkeiässä rautateiltä vanhuuseläkkeelle. Nyt on runsaasti aikaa opiskella ja myös kehittää viestinnällisiä ja sosiaalisia taitoja mahdollisia tulevia haasteita varten. En ole suunnitellut vielä tässä iässä jäädä kiikkumaan keinutuoliin.

Sosiaalinen media

Tärkeimpiä harrastuksiani lähes 30 vuoden ajan on ollut sosiaalinen media sen monissa muodoissaan. Jo ajalla ennen internetiä eli 1980-luvun lopulla oli olemassa monia ”tietokonebokseja” eli keskustelufoorumeita, joiden kautta oltiin yhteydessä muihin ihmisiin modeemin ja puhelinverkon välityksellä.

Boksien toiminta ei liity niinkään puheviestintään, mutta sitäkin enemmän kirjalliseen ilmaisuun ja argumentaatioon. Niinä aikoina käytiin valtavia määriä tasokkaita keskusteluja eri tavalla ajattelevien ihmisten välillä. Väittely- ja perustelutaidot kasvoivat ja verbaaliset seinät levisivät. Mitä älykkäämpi opponentti, sitä parempi oman kehittymisen kannalta.

On ollut erikoista havaita, että ihmiset, joita on kohdannut aiemmin vain sosiaalisessa mediassa, ovatkin kasvokkain tavatessa kuin vanhoja tuttuja. Kun ihmisiin on syntynyt jonkinlainen yhteys, kaikki kanssakäyminen on paljon helpompaa. Tämä pätee tietenkin kaikkiin elämän tilanteisiin. Vaikeinta on puhua vieraalle ja mahdollisesti kriittiselle yleisölle. Vaatii erityistä rohkeutta avata suunsa tuomiohenkisessä seurassa. Sosiaalisessa mediassa se on kuitenkin helppoa.

Internetin myötä sosiaalisen median käyttö on kasvanut huimasti. Tekniikka on mahdollistanut myös ääni- ja videotallenteiden jakamisen suurelle joukolle.  Puheviestintää voi ja kannattaa harjoitella turvallisesti kotioloissa ennen äänitteiden julkisuuteen jakamista. Kynnys on kuitenkin melko matalalla, ja mielestäni siinä ympäristössä tärkeintä on esityksen rentous ja luonnollisuus.

Yliopisto

Opiskelut Helsingin yliopistossa aloitin työn ohessa vuonna 1999. Metafysiikka on kai aina ollut suurin intohimoni, ja kristillisestä maailmankatsomuksestani johtuen teologinen tiedekunta oli luonnollinen valinta. Papiksi en harkinnut lukea, mutta halusin perehtyä erityisesti Uuden testamentin alkukieleen. Klassiset kieliopinnot suoritinkin aivan ensimmäisinä vuosina.

Ihmisen luonne ei kaiketi elämän aikana juurikaan muutu, ja vielä tuohon aikaan tunsin olevani sisimmältäni edelleenkin se sama, yksikseen viihtyvä melankolikkolapsi. Vierastin puhetilanteita ja sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Olin ennen kaikkea tutkijatyyppi, ja sellainen olen varmasti syvimmältäni vieläkin.

Puheviestinnän kurssi olisi tuohon aikaan ollut kauhistus, ja olisin luullakseni hakeutunut jännittäjien ryhmään. Suurten elämänmuutosten takia opiskelut kuitenkin keskeytyivät vuosikausiksi.

Olen toki aina tiennyt, että teologina tarvitsen välttämättä myös retoriikan taitoja kaikessa laajuudessaan. Parhaimmassa tapauksessa teologi ei juutu kipuilemaan oman eksistentiaalisen ahdistuksensa kanssa, vaan hänellä itsellään on vakuuttava sanoma, joka hänen on välitettävä ihmisille älyllisen kiehtovasti, lohdullisesti ja tarvittaessa tunteen palolla. Teologille välttämätöntä käytännön puheharjoitusta olen saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana politiikan parissa.

Politiikka

Yhteiskunnallinen heräämiseni tapahtui vähitellen 2000-luvun alkupuolella. Totesin olevani isänmaallinen ja suomenmielinen ihmisyksilö, ja hakeuduin luontevasti perussuomalaisten kannattajaksi, koska puolue ilmoitti olevansa ”kristillissosiaaliseen arvopohjaan perustuva kansallismielinen puolue”.

Lopulta minä, joka siis edelleenkin vierastin kaikkea julkista puhumista, asetuin ehdokkaaksi vuoden 2008 kuntavaaleihin pelkästään siitä syystä, että muita ehdokkaita ei silloin ollut. Ajautumiseni politiikkaan on siis ollut hyvin pienestä kiinni. Pääsin läpi äänikuninkaana, ja siitä lähti pölypilvinen polkuni politiikassa.

Kunnanvaltuustossa sain osallistua valtuuston ja lautakuntien ja erilaisten toimielimien kokouksiin ja pystymetsästä tulleena harjoitella politiikan tekemistä. Kokoustekniikka tuli tutuksi, samoin vuorovaikutus eri väriä tunnustavien ihmisten kanssa.

Perustin puolueen paikallisyhdistyksen, jota johdin useita vuosia. Minut valittiin myös puolueen piirin hallitukseen ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Sosiaalista kanssakäymistä puheenjohtajaroolista käsin oli siten yllin kyllin.

Kaikessa yhteisessä tekemisessä kiinnitän huomiota ilmapiiriin. Olen kaikissa mahdollisissa tilanteissa saarnannut yhteishengen merkityksestä. Olen puhunut aiheesta puoluejohdolle ja puolueneuvoston jäsenille ja saanut raikuvat aplodit – tosin mitään sanomastani ei kyetty ottamaan opiksi. Olen lanseerannut ilmapiirijohtamisen käsitteen. Kaikki menestys politiikassa perustuu aidosti yhteen hiileen puhaltamiseen ja oman joukon tukemiseen ja kannustamiseen kaikissa tilanteissa.[3]

Tulin politiikkaan pelkästään tukemaan kansanliikettä. Koskaan ei noussut mieleeni pyrkiä kansanedustajaksi. Minut kuitenkin piirin varapuheenjohtajana haluttiin ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin. Tulinkin sitten täydestä tuntemattomuudesta valituksi eduskuntaan vaalipiirin yhdeksänneksi suurimmalla äänimäärällä. Se oli aluksi suorastaan järkytys, mutta pian oli pakko orientoitua haasteeseen ja astua suuriin saappaisiin.

Eduskunta

Eduskunta oli minulle puheviestinnän korkeakoulu. Ensimmäisen puheen pitäminen puhujakorokkeelta jännitti jonkin verran, mutta tulikasteen jälkeen kaikki oli aina vain helpompaa ja helpompaa, kunnes lopulta vaivoin maltoin odottaa omaa vuoroani. [4]

Viimeisintä eduskuntapuhettani on katsottu internetissä eri versioina noin kaksi miljoonaa kertaa, mikä lienee jonkinlainen Suomen ennätys.[5] Siitä on jopa joku kansalainen editoinut tehosteilla maustetun version.[6] Joku on kääntänyt sen myös englanniksi. Palaute on ollut todella runsasta ja huikean ylistävää, videoilla on tuhansia Facebook-tykkääjiä ja useita satoja kiittäviä kommentteja.

Olen ottanut puheissani vahvasti kantaa myös homoavioliittoihin. Niiden suhteen palaute on voimakkaasti polarisoitunut. En ole pyrkinyt miellyttämään ihmisiä vaan etsimään niitä, jotka ovat samaa mieltä. Toisaalta olen halunnut vain toimia kanavana kansalaismielipiteelle.

Edellisen lisäksi pidän itse tärkeimpinä ja voimallisimpina esityksinäni sananvapautta käsittelevää puhettani lokakuulta 2013[7] sekä valtioneuvoston ihmisoikeusselontekoa käsittelevää puhettani marraskuulta 2014[8]. Eduskunnassa pidetään myös debatti- eli vastauspuheenvuoroja omalla paikalla seisten. Esimerkkinä videotallenne eräästä debattipuheenvuorostani.[9]

Eduskunnassa pidin neljän vuoden aikana puheenvuoroja 134 kertaa, ja niistä 43 oli debattipuheenvuoroja. Rohkeuden kasvaessa puheenvuorot lisääntyivät. Kuvaavaa on, että vuoden 2011 valtiopäivillä pidin vain 7 puheenvuoroa, 2012 niitä oli 16, 2013 jo 25 ja vuoden 2014 valtiopäivillä yhteensä 86 puheenvuoroa. Kaikki puheet ovat katsottavissa videotallenteina eduskunnan internet-palvelimella.

Media

On palkitsevaa kyetä voittamaan itsensä erilaisissa sosiaalisissa tapahtumissa ja viestintätilanteissa. Kansanedustajan elämään sellaisia osuu jatkuvasti. Suostuin haastatteluihin vasta sitten, kun koin olevani sellaisiin valmis.

Haastavimpia hetkiä ovat olleet vierailut radiossa ja televisiossa. Tallenteita jälkeenpäin katsomalla on voinut ottaa oppia onnistuneista ja vähemmän onnistuneista seikoista. Huomaamatta ilmaisuun takertuu helposti negatiivisia maneereita, joista on hyvä päästä eroon. Esimerkiksi puhenopeuteen, äänenkäyttöön ja sanojen takelteluun olen joutunut kiinnittämään huomiota, samoin ilmeisiin kuten kulmakarvojen nosteluun ja huulien maiskutteluun. Kuulostaa ehkä persoonattomalta, mutta olen havainnut, että uskottavinta asiapitoisessa ilmaisussa on ilmeettömyys.

Tuomas Enbusken vieraaksi televisioon olen lupautunut kolme kertaa, ja niistä kaikista on videotallenteet You Tubessa.[10] Radio Rockissa olen vieraillut kaksi kertaa, kerran Pressiklubissa ja Yle Lahdessa useita kertoja.[11]

Kansanedustaja joutuu esiintymään ja edustamaan ja käyttämään ääntään moninaisissa tilanteissa. Päivittäiseksi rutiiniksi muodostuu tiivis vuorovaikutus valiokuntatyöskentelyssä, joka on loputonta kokoustamista. Politiikan tekeminen edellyttää suullisia taitoja, joten työskentely eduskunnassa on ollut erittäin hyödyllistä teologin tehtäviä silmällä pitäen.

Nykytilanne ja tavoitteet

Taipaleeni suullisen ilmaisun kehityksessä on ollut pitkä, mutta luonteeni tuskin koskaan miksikään muuttuu. Hyvää on se, että elämä on antanut paljon kokemusta, ja esiintymisjännitys on suurelta osin kadonnut.

Eduskunnassa kaikki puheeni olivat etukäteen valmisteltuja, ja ne luettiin paperista. Moninaisissa muissa tilaisuuksissa olen toki joutunut käyttämään lyhyitä puheenvuoroja ilman papereitakin. Eduskunta oli myös loistava paikka harjoitella mikrofonin käyttöä. Tasokas äänentoisto on onnistuneen puheviestinnän alfa ja oomega, vaikka vanhan koulukunnan ihmiset korostavatkin kantavaa äänenkäyttöä ja vierastavat nykytekniikkaa. Ajattelen niin, että puheeseen on vaikea saada dynamiikkaa, jos koko ajan pitää kailottaa. Mielestäni kuiskauksenkin pitää kuulua peräpenkkiin.

Spontaaneissa tilanteissa tunnen edelleenkin olevani heikoilla. Puhetilanteita varten tarvitsen aina jonkinlaisen jäsentelyn muistini tueksi vähintään mieleni maailmaan. Tavoitteeni on kyetä puhumaan julkisesti yllättäen ja milloin tahansa.

Esikuvani ja puhujaidolini näinä päivinä on brittiläinen poliitikko Nigel Farage. Hän ei koskaan tarvitse papereita, ja hänen ilmaisunsa on aina älykästä ja terävää, sujuvaa ja lennokasta.[12] Suomalaisista puhujista lahjakkaimpina pidän Ben Zyskowiczia ja Mauri Pekkarista. Monista vapaiden suuntien saarnamiehistä olen myös halunnut ottaa oppia, ja he ovat olleet innoittajiani mahdollisimman vapautuneeseen suulliseen ilmaisuun.

Eduskunnan jälkeen jäin sopivasti suoraan eläkkeelle. Muutin myös toiselle paikkakunnalle, joten kaikki vaikuttaminen myös paikallispolitiikassa loppui siihen. Maahanmuuttopolitiikan tunnettuna kriitikkona minua on pyydetty puhujaksi mielenosoituksiin, ja joihinkin olen lupautunutkin. Viimeisimmät niistä ovat olleet tänä syksynä. Osallistuin pienimuotoiseen mielenilmaukseen 3.9.2016 entisessä kotikunnassani, jossa pidin ilman papereita seitsemän minuutin mittaisen puheen. Mielessäni oli vain neljä muistiapua: ”2008, suomalainen unelma, suora demokratia ja media”. Kaikki puhe virtasi vapaasti.[13] Viimeisin julkinen esiintymiseni oli kansainvälinen mielenilmaus 10.9.2016 Helsingin Vuosaaressa, jossa olin yhtenä pääpuhujista.[14]

Loppusanat

Suuresti arvostamani, edesmennyt lähetyssaarnaaja Mauri Vikstén aikanaan sanoi, että asiantuntemus tuo puhetaidon. Jäin pohtimaan, että voisiko se ihan niin yksinkertaista olla. Tänään arvelen siinä totuuden siemenen piilleen.

 

 


[1] Sola Gratia – http://www.james.pp.fi/sg.html

[2] The Structure and Operation of the Human Brain
https://www.biomag.hus.fi/braincourse/L8.html

[3] http://jam.pp.fi/blogi/299.htm

[4] https://www.youtube.com/watch?v=x7zvnREKW_g

[5] https://www.facebook.com/121643844646587/videos/650527538424879/

[6] https://www.youtube.com/watch?v=TNMoYEn5-9g

[7] http://jam.pp.fi/blogi/293.htm

[8] https://www.youtube.com/watch?v=NPhol5nYhcQ

[9] https://www.youtube.com/watch?v=8cNaUsa1rIM

[10] https://www.youtube.com/watch?v=21KvTVlCNpo

[11] https://www.youtube.com/watch?v=Xhey3cCEpzI

[12] https://www.youtube.com/watch?v=MlN9o3g-yuA

[13] https://www.youtube.com/watch?v=coH9yCuSXys

[14] https://www.youtube.com/watch?v=kWJVDIqZI0Y

Advertisements

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s