James Hirvisaari

367. Jumalan murhaajat?

5 kommenttia

Aluksi

Olen läpi koko elämäni ihmetellyt ja kummastellut, miksi yksi ja vieläpä melko pieni kansa on joutunut vuosisatojen saatteessa ankarasti vainotuksi yhä uudelleen ja uudelleen. Toisen maailmansodan keskellä juutalaisten kohtelu natsien keskitysleireillä on ollut niin hirvittävää, että sen kautta kollektiivinen syyllisyys on tunkeutunut jokaisen tuntevan ihmisyksilön sieluun, vaikka ei olisi missään tekemisissä asian kanssa. Maailman sympatiat ovat olleet helvetillistä kärsimystä kokeneen ihmisjoukon puolella. Toki muitakin hirveyksiä on sodissa tapahtunut, eikä pidä unohtaa sitäkään, että historia on aina voittajien kirjoittamaa. Mutta jotakin erityistä kirousta tuntuu olevan juuri juutalaisen kansan kohtalossa.

Minun silmissäni tuo raamatullinen kansa on käyttäytynyt jokseenkin mallikelpoisesti koko historiansa ajan. Lisäksi juutalaiset vaikuttavat älykkäiltä ja fiksuilta ihmisiltä. Heidän uskonnollisuutensa ei muita häiritse, eihän kyseessä edes ole niin kutsuttu lähetysuskonto. Kirkko on opettanut juutalaisten olevan Jumalan kansaa ja kristinuskon rakentuvan juutalaisille juurille. Luulisi, että heitä pidetään suorastaan esimerkillisinä ihmisinä ja kansalaisina.

Onko yksinkertaisesti niin, että en vain tunne historiaa tarpeeksi ja laisinkaan pintaa syvemmältä? Varmasti on niinkin, mutta silti mieltäni kismittää jokin selittämätön ristiriita aiheen ympärillä.

Olen viime aikoina pyrkinyt löytämään järkeen käyviä perusteita juutalaisten etniselle ja uskonnolliselle syrjinnälle, ja sen tähden olen muun muassa osallistunut yliopiston antisemitismiä käsitteleville luennoille. Aihe kiinnostaa, ja on halu ymmärtää.

Varhainen juutalaisuus

Juutalaisia vihattiin ja vainottiin heidän monoteisminsä takia jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Erityisesti puolijumaliksi itsensä mieltäneet hallitsijat kaipasivat osakseen palvontaa, jota juutalaiset eivät voineet heille osoittaa, koska he palvelivat yhtä ja ainoaa Jumalaa, jonka kanssa he olivat tehneet liiton. Jumalanpalvonnassaan juutalaiset olivat ehdottoman tarkkoja, tai ainakin niin asia on haluttu ilmaista Vanhan testamentin tekstejä koottaessa ja erityisesti Tooraa ja Deuteronomista historiateosta toimitettaessa.

Muinaisessa Lähi-idässä palvottiin todennäköisesti useita jumalia. Vanhasta testamentista saa sen käsityksen, että myös juutalaisten esi-isien aikaan harrastettiin ”epäjumalanpalvelusta”. Sen myös arkeologia vahvistaa. Jossakin vaiheessa tiukka monoteismi asettui kuvioon, ja se erotti juutalaiset muista kansoista. Tämä erityispiirre on toisaalta ollut esimerkkinä muille erityisesti moraalilain takia, ja se on myös säilynyt pitkällisestä diasporasta huolimatta leimallisena ja hämmästyttävästi toteutuneena nykyaikaan saakka.

Islamin suhde juutalaisuuteen

Olin aiemmin kuvitellut, että erityisesti muslimit ovat olleet kautta aikojen pahimpia juutalaisten vihaajia, mutta ”kirjan kansana” he ovatkin vuosisatojen saatossa saaneet kristittyjen ohella erityiskohtelua ainakin teoriassa ja Koraaniin perustuen.

Muslimien nykyaikana osoittama viha juutalaisia ja länsimaisia kristittyjä kohtaan johtuu ennen kaikkea Israelin valtion perustamisesta vuonna 1948. Hyvittäessään juutalaisille heidän kokemaansa vääryyttä toisen maailmansodan aikana läntinen maailma on saanutkin muslimien infernaaliset vihat niskoilleen. Palestiinalaisten kohtelu on synnyttänyt vahvan puolustusreaktion heidän puolestaan heidän arabiveljiensä keskuudessa. Islamilainen maailma näkee länsimaailman moraalittomana pahuuden pesänä ja saatanan valtakuntana, jumalattomina, jotka puuttuvat heidän asioihinsa ja haluavat varastaa heidän luonnonrikkautensa ja tietenkin erityisesti öljynsä, jonka Allah on heille antanut kiitokseksi oikeasta jumalanpalveluksesta, kuten erityisesti rikkaassa Saudi-Arabiassa ajatellaan.

Toki kristityt ovat joutuneet muslimien opillisen vihan kohteeksi senkin takia, että kristinusko on mielletty monijumalaisuudeksi, joka on islamissa aivan äärimmäinen häväistys. Islamista juontuvat kuitenkin vahvat juuret sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon. Vanhan testamentin tapahtumia pidetään historiallisina, ja esimerkiksi Marialle ja Jeesukselle annetaan Koraanissa suuri arvo.

Kristikunnan rypiessä vielä pimeässä varhaiskeskiajassa islamilainen kulttuuri ja siinä korkealle arvostettu antiikin filosofia elivät sivistyksellistä kukoistuskauttaan. Läntinen kristikunta saa olla siitä ajasta jopa kiitollinen, sillä esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen ajattelussa merkittävää osaa näyttelivät Aristoteleen kirjoitukset, joita arabit olivat kääntäneet kreikasta latinaksi.

Juutalaiset olivat hajallaan ympäri maailmaa, joten heistä ei koitunut islamille erityistä uhkaa. Niin riipivää kuin onkin todeta, antisemitismin juuret löytyvät pikemmin kristikunnasta kuin islamista.

Eräs aspekti, joka kuitenkin on historian tulkinnassa noussut esiin, on Hitlerin ja muslimien hyvät suhteet. On edelleenkin aiheellinen kysymys, missä määrin mahdollisesti islamilaisen maailman suunnalta natseille oli tullut painetta ahdistella juutalaisia – öljytoimitusten vastineeksi. Sodissa öljynsaanti on aivan ensiarvoisen tärkeää.

Kaikki voidaan toki hengellistää siten, että kyseessä on vain maailmanhistoriallinen väistämättömyys, joka on kirjoitettu jo Vanhaan testamenttiin: Israelin jälkeläisten ja Ismaelin jälkeläisten kosminen riitatila, johon Paavalikin viittaa.

Yhteistä Vanhalle testamentille ja Koraanille on se, että kummastakaan pyhästä kirjasta ei ilmene uskonnon nykyaikaisen käytännön harjoittamisen ominaispiirteitä. Talmud ja hadith edustavat pyhiä kirjoituksia paremmin kyseisten uskontojen soveltamisen perinnettä, vaikka korkein arvovalta onkin olevinaan Vanhalla testamentilla ja Koraanilla.

Intialaisella hindulla Vivekanandalla oli kunnianhimoinen pyrkimys kaikkien uskontojen yhdistämiseen. Itämaisten uskontojen suhteen maailmansynkretismi voisi olla tavoitettavissa, mutta monoteististen islamin, juutalaisuuden ja kristinuskon toisiinsa sitominen lienee käytännössä äärimmäisen haasteellista. Niiden kaikkien voidaan kuitenkin sanoa syntyneen samasta juuresta, joten ei voi olla mahdotonta ajatella niiden kertovan samasta luoja-jumalasta. Jonkinlainen messiaanisuus yhteisenä tekijänä voisi ainakin teoriassa tulla ratkaisuksi maailmanrauhaakin uhkaavien uskonnollisten jännitteiden nousuun. Onhan olemassa kristinuskon ohella messiaanisia juutalaisia, miksipä ei voisi olla myös messiaanisia muslimeita[1]. Se olisi ratkaisu myös kaikenlaiseen antisemitismiin ja antikristillisyyteen.

Kristillinen antisemitismi

Nasaretilaisten lahkosta syntyneet seurakunnat sisälsivät jo alussa sekä juutalaiskristillisiä että pakanakristillisiä elementtejä sekä niiden välisiä ristiriitoja. Kiistoja on kirjattu jopa Uuteen testamenttiin.

Uuden testamentin kohdat, joissa viitataan juutalaisiin maininnoilla ”tulkoon hänen verensä meidän ja lastemme päälle” ja nimityksillä ”perkeleen sikiöt”, ovat luultavimmin syntyneet jälkeen päin opillisten selkkausten eli juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välisten erimielisyyksien pyörteissä. Uusi testamenttihan ei ole autenttista historiankirjoitusta vaan suullisen perinteen pohjalta jälkeenpäin muistiin kirjoitettua narratiivia, ja aivan varmasti toimitukselliset painotukset ovat tarkoituksellisestikin ohjanneet sanavalintoja ja -muotoja.

Kiistoista kuitenkin syntyi kristinuskon sisälle paha vinoutuma, jonka perusteella juutalaisia moitittiin Jeesuksen mestaamisesta, ja heitä nimiteltiin Jumalan murhaajiksi. Antijudaistisia kaikuja on kuultu kristikunnan keskuudessa halki vuosisatojen viimein antisemitismiksi raaistuneena aina holokaustiin ja jopa meidän päiviimme saakka.

Jumalan murhaamisen ohella juutalaisia syytettiin kaikenlaisista mahdollisista vitsauksista, kaivojen myrkyttämisistä ja kristittyjen lasten teurastamisista ja heidän verensä juomisesta.

Lutherin kirja Juutalaisista ja heidän valheistaan kertoo karulla tavalla keskiaikaisista asenteista identiteettinsä säilyttänyttä kansanryhmää kohtaan. Teos on täynnä syytöksiä juutalaisten harrastamasta koronkiskonnasta ja muusta pahuudesta. Kansanryhmä, jolta oli kielletty maan omistus ja jonka edustajista tuli kauppiaita ja pankkiireja, sai osakseen hirveät kateuden puuskat.

Konstantinopolin piispa Johannes Kultasuun negatiivinen asenne juutalaisia kohtaan 300-luvun lopulla lienee heijastunut myös ortodoksikirkkoon. Venäjällä on ollut pahoja juutalaisvainoja erityisesti 1800-luvun lopulla, ja niin kutsutuissa pogromeissa juutalaisten koteja ja synagogia on hävitetty. Vainot ovat jatkuneet myös 1900-luvulla, ja suuri määrä juutalaisia on siirtynyt Venäjältä Israeliin myös Suomen kautta.

Juuri Venäjän pogromeista syvästi vaikuttunut juutalainen Theodor Herzl loi ensimmäisenä ajatuksen juutalaisvaltiosta ja kirjoitti aiheesta kirjan Der Judenstaat, josta muodostui sionismin kulmakivi. Juutalaisen upseerin Alfred Dreyfusin oikeusmurha Ranskassa toimi lopullisena lähtölaukauksena Herzlin kimmastumiselle. Israelin valtio pakkosynnytettiin juutalaisten turvapaikaksi Palestiinaan vuonna 1948.

Rotuviha

Olen nyt jonkin verran lukenut ja oppinut juutalaisiin kohdistuneesta torjunnasta, ja ymmärrän antijudaismin syiden liittyvän kristinuskon ja juutalaisuuden uskonnolliseen kilpailuun ja pohjautuvan opillisiin kysymyksiin ja merkittäviin näkemyseroihin suhtautumisessa erityisesti juutalaiseen lakiin. Olen tutustunut moniin historian henkilöihin, jotka ovat levittäneet juutalaisvastaista propagandaansa. Ilmassa on paljon kauhistelua, mutta varsinaiselle antisemitismille on ollut vaikea löytää syitä, joita voisi pitää edes rimaa hipoen järjellisinä. Toistan kummasteluni: miksi yksi ja vieläpä melko pieni kansa on joutunut vuosisatojen saatteessa ankarasti vainotuksi yhä uudelleen ja uudelleen?

Vuodenvaihteessa käsiini osui David Duken kirja Juutalainen ylivalta, joka röyhkeän avoimesti pyrkii tarjoamaan perimmäisiä syitä ja perusteluja juutalaisen rodun äärimmäiselle kelvottomuudelle. Duke on historian tohtori, Knights of the Ku Klux Klanin entinen johtaja ja vahvasti konservatiivikristitty, joka valittiin 1990-luvulla Louisianan edustajainhuoneen jäseneksi.

Duke ei mielestään vastusta tavallisia juutalaisia yhtään enempää kuin inkvisitiota tutkiva kirjailija vastustaa tavallisia kristittyjä. Sanojensa mukaan hän vastustaa tavallisia juutalaisia yhtä vähän kuin Sisilian mafiaa vastustava henkilö vastustaa italialaisia. Duke näkee ongelman ytimen maailmanherruuteen pyrkivässä yläluokassa ja kirjoittaa ”sionistista eliittiä ja mediamoguleita” vastaan.

Luulin vihdoin saavani vastauksen hämmästelyyni, mutta jouduin pettymään: Duke ei esitäkään vastaansanomattomia perusteluja juutalaisen kansan rodullisesta huonommuudesta, joka koskisi kokonaista ihmisryhmää. Duke hakee pääosin samoja syitä perusteluilleen suhtautua juutalaisiin epäluuloisesti kuin koko kristikunnan historia, josta nurjaan suhtautumiseen heitä kohtaan nousee päällimmäisiksi kaksi aihetta:

  1. Juutalaiset ovat itse jo historiansa alusta alkaen halunneet eristäytyä muista kansoista.
  2. Juutalaiset ovat hirvittäviä ihmisiä ja moraalittomia koronkiskureita.

Antisemitismi olisikin siis juutalaisten itse aiheuttamaa. He ovat pitäneet itseään muita parempina ja jopa Jumalan kansana. He ovat pitäneet omiensa puolta ja sumeilematta käyttäneet hyväksi ulkopuolisia. He ovat verkostoituneet ja älykkäinä ihmisinä vaurastuneet ja päässeet lopulta merkittäville paikoille kuten pankkimaailmaan ja mediaan. He ovat tahallaan luoneet kansakuntia tuhoavia aatteita kuten kommunismin ja monikultturismin päästäkseen ainoana puhtaana rotuna maailmanherruuteen.

Näin ollen antisemitismin perimmäinen syy olisi juutalaisten oma rasismi ja häikäilemätön vallanhalu, jossa rahamaailma on väline vallan saamiseksi.

Asia on toki äärimmäisen monimutkainen, mutta itselleni jää tästä kaikesta se vaikutelma, että juutalaisvastaisuuden tärkeimmät syyt ovat ihmisten kateus ja vainoharhaisuus älykästä ja menestyvää kansanryhmää kohtaan.

Holokaustin jälkeen

Hitlerin ja kansallissosialistien rotuoppi on suuri kysymysmerkki ihmiskunnan historiassa, mutta edellisen pohjalta voi miettiä, näkivätkö natsit juutalaisissa itsensä?

Poliittisesti toisen maailmansodan jälkeinen aika on tässä suhteessa paradoksaalinen. Toisaalta juutalaiset saavat holokaustissa kokemiensa kauheuksien tähden osakseen kansakuntien sympatiat, mutta toisaalta kritiikki äärikansallismielistä Israelin valtiota kohtaan palestiinalaiskysymyksen tähden on ankaraa. Tilanne on maailman mittakaavassa polarisoitunut internationalistisen liberaalin vasemmiston ja USA-mielisen konservatiivisen oikeiston välille, ja jännite on suuri.

Teologista pohdintaa

Itse olen ollut taipuvainen tulkitsemaan ristin tapahtuman juutalaisten papilliseksi palvelustehtäväksi. Hengellisestä näkökulmasta juutalaisella kansalla on ollut jokin tehtävä. Ei kaiketi Jeesus turhaan juutalaiseksi syntynyt. Messiaan synnyttäminen maailmaan, Jumalan tiettäväksi tekeminen Raamatun kirjoituksilla, välillisesti kristinuskon eli evankeliumin valon levittäminen – ja mystisenä keskuksena Jumalan Karitsan uhraaminen.

Tässä ajattelussa on sisäinen koherenssi, mutta se on toki jälkeenpäin tapahtuneen opinkehityksen tulosta eli asioiden tulkitsemista nykyajan perspektiivistä. Opetuslapsijoukko ei varmaankaan kyennyt mestarinsa teloittamista henkisellä tasolla tulkitsemaan ja siitä iloitsemaan, vaan he olivat luultavimmin odottaneet selkeää yhteiskunnallista muutosta ja näkyvää Jumalan valtakuntaa. Ristin pettymyksestä ja helluntain tapahtumista vierähti vuosikausia ennen kuin kristinuskon sisältöä koottiin kirjalliseen muotoon. Oppi syntyi ja välittyi meille vasta Paavalin mielessä ja kirjurinsa kynän kautta.

Omasta puolestani Uudesta testamentista ja kristinuskosta voidaan aivan vapaasti karsia pois kaikki yliluonnolliset elementit – ylösnousemusta myöten – turhentamatta mitään uskonnollista merkitystasoa tai menettämättä sen sisällöstä mitään luovuttamatonta.

Nykyaikaiseen kristinuskoon ja evankeliumiin riittää nähdäkseni sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta, joka osoitti teollaan täydellistä rakkautta ja joka toimii esimerkkinä anteeksiantamuksen ja armon ja laupeuden hengestä, josta kuka tahansa ihmisyksilö ja jopa koko luomakunta voi olla osallinen. Eksistentiaalinen uskontulkinta tarjoaa suunnattoman laajat näköalat tarjotessaan maailmankatsomuksen ilman opillista ahdasmielisyyttä ja sellaisesta helposti syntyviä turhia riitoja ja mielen kiristyksiä. Ja ilman minkään kansanryhmän kollektiivista syyllistämistä tai syrjimistä. Ihmisarvo on kristinuskon perspektiivistä sataprosenttisen yhtäläinen kaikilla ihmisillä.

Lopuksi

Entäpä jos Jeesusta ei olisikaan tapettu? Ja juutalaiset olisivat kieltäytyneet maailman synnit pois ottavaa Jumalan Karitsaa teurastamasta? Äärimmäistä lähimmäisenrakkauden esimerkkiä eli oman henkensä antamista ei olisi annettu? Missä olisi silloin kristinusko?

Nietzschen mielestä se olisi varmaankin kuolleen Jumalan paras lahja ihmiskunnalle, koska hän syytti ankarasti juutalaisia orjamoraalin synnyttämisestä ja levittämisestä maailmaan vihaamansa kristinuskon muodossa. Hän ei todellakaan syyttänyt juutalaisia Jumalan murhaamisesta vaan päinvastoin moitti heitä mielestään äärimmäisen vahingollisen meemin levittämisestä.

Jos juutalaiset eivät Jumalaa tappaneet, Nietzsche sen pyrki tekemään halutessaan vapauttaa ihmiskunnan näkymättömän orjuuttajan moraalisiteistä. Pidän itsekin tärkeänä, että ihminen on moraalisesti täysin vapaa, ja sen tähden mahdollisen Jumala-entiteetin on parasta pysyäkin kuolleena tai ainakin visusti piilossa.

Kuten mainitsin, mielestäni Uudesta testamentista ja siten kristinuskosta voitaisiin karsia kevyesti kaikki ihmeet ylösnousemusta myöten, eikä se vielä tekisi nasaretilaisen lyhyttä elämäntyötä tyhjäksi. Mutta jos rakkauden esimerkki otettaisiin pois, mitään ei jäisi jäljelle. Eksistentiaalisen uskon- ja raamatuntulkinnan pohjalta evankeliumi kuitenkin elää ja on vahvasti voimassa, ainakin sieluihin ankkuroituneena toivona.

Uskominen on helppoa sille, joka uskoo – ja jokseenkin mahdotonta sille, joka ei usko. Silti armon rajoittaminen tai ehdollistaminen lienee pahinta väkivaltaa kristinuskon ydinsanomaa kohtaan. Lempeintä lienee ajatella, että valo on olemassa kaikkia varten.

TEO210 essee
Teologinen tiedekunta – Helsingin yliopisto
James Hirvisaari 14.2.2017

 


 

Kirjallisuus ja lähteet

Matti Myllykoski, Svante Lundgren
Murhatun Jumalan varjo – Antisemitismi kristinuskon historiassa
Yliopistopaino, Helsinki 2005

David Duke
Juutalainen ylivalta
Jewish Supremacism, new edition
Free Speech Press 2007; suom. Viro 2013

Matti Myllykosken luentosarja TEO210
Kristinusko, antijudaismi ja antisemitismi
Helsingin yliopisto, kl 2017

Timo Eskola
Nietzsche ja antisemitismi
Internet: https://timoeskola.wordpress.com/2015/06/29/nietzsche-ja-antisemitismi/

[1] http://blogs.helsinki.fi/hirvisaa/2017/02/14/messiaaniset-muslimit/

Advertisements

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

5 thoughts on “367. Jumalan murhaajat?

  1. Itseasiassa kyllä ne muslimit ja islam vihaavat juutalaisia aivan erityisesti.”Pyhistä” teksteistä löytyy mm. kuinka kivi kertoo muslimeille juutalaisen yrittävän piilotella sen takana ja pyytää muslimeita tappamaan kyseisen juutalaisen ymsyms vastaavaa vaikka kuinka paljon.Jopa niin paljon että Hitler erityisesti arvosti kyseisen kultin juutalaisvastaisuutta.Onkin siis suorastaan runollisen kaunista että kultin ”profeetan” tosiaan perimätiedon mukaan myrkytti ja tappoi khaibarin juutalaisnainen.Hassu juttu kuinka allah ei kaikessa täydellisyydessään kyennyt myrkytystä estämään..

  2. Entä jos koko raamattu ja Koraani ja on vain pelkkää satua ja nyt nuo kannattajat ovat tapelleet turhaan vuosisatoja.

  3. Mielenkiintoinen dokumentti asiaan liittyen suomenkielisillä teksteillä: Marching to Zion https://www.youtube.com/watch?v=styLx-iWwC8

  4. ”Entäpä jos Jeesusta ei olisikaan tapettu? Ja juutalaiset olisivat kieltäytyneet maailman synnit pois ottavaa Jumalan Karitsaa teurastamasta? Äärimmäistä lähimmäisenrakkauden esimerkkiä eli oman henkensä antamista ei olisi annettu? Missä olisi silloin kristinusko?”

    Nuo kysymykset ovat tulleet myös minulle joskus ”aikojen alussa” mieleeni.

    Ristillä kuoleminen on kammottava tapa kuolla, on tietysti monia muitakin kammottavia. Ei Jeesus ole ainoa, joka on joutunut kuolemaan ristillä, mutta erona se, etteivät muut riitä kenenkään syntejä sovittamaan. Vain Kristus on siihen kelvollinen. Hän antoi henkensä kuollen vapaaehtoisesti (Joh. 10:18).

    Jos Jeesusta ei olisi kohdannut väkivaltainen kuolema niin kuitenkin hän olisi joutunut elämään kivuliasta elämää ja jossain vaiheessa kuollut tavalla tai toisella. Syystä, että tuli ihmiseksi maan päälle kärsimään rangaistuksen syntiemme takia. ”Luonnollisen” kuoleman loppuvaiheissa hän varmasti olisi joutunut tuntemaan kamalaa tuskaa ja syvän ahdistavan eron kokemuksen Jumalasta.
    Jeesus oli synnitön, mutta otti syntisen aseman. Sitä tuskaa, joka olisi kelvannut Jumalalle syntien sovitukseksi. Siihen uhrautumiseen Jeesus oli valmis.

    Taivaassa kyllä tiedettiin, miten pahuus tulee ihmisissä vaikuttamaan niin, että ristiinnaulitsisivat Jumalan Pojan. Raamatussa siitä on kerrottu (Jes. 53:2-12).

    Jos ”äärimmäinen lähimmäisenrakkauden esimerkki” olisi jäänyt toteumatta, kokisimme kaikki kärsimyksen rangaistuksen ja ensimmäisen kuoleman lisäksi toisen kuoleman. Kaikkia kohtaisi se, koska laintäyttäjäksi Jeesusta lukuun ottamatta ei yhdestäkään ole. On kuitenkin annettu mahdollisuus selvitä Jeesuksen sijaiskuoleman varassa ikuiseen loputtomaan onnelliseen elämään Jumala katsoo meitä Jeesuksen syyttömyyden valossa. Ne, jotka eivät ole vastaanottaneet armotarjousta eivät kärsi loputtomasti kadotuksessa. Ei Jeesuskaan ristillä loputtomasti kärsinyt syntiemme takia.

    Kristinusko olisi siis olemassa vaikka Jeesuksen kuolema ei juuri sillä tavalla olisi tapahtunut kuin tapahtui. Näin ymmärrän olevan.

  5. Muistelen lukeneeni joskus tarinan, miten Napoleon kysyi kardinaalilta, voisiko hän todistaa Jumalan olemassaolon kolmella sanalla. Kardinaali ei kuitenkaan tarvinnut kuin yhden: juutalaiset.
    Vastaavasti voinee sanoa juutalaisvihan olevan todiste saatanasta. Varsin epärationaalista se monesti on, eikä korjaannu faktantarkistuksilla. Korkeintaan haetaan uusi vihatarina.
    Blogistin esittämä kateus nyt varmaan on ”kelpo” syy juutalaisvihalle, jos vaikkei kateutta pystyttänekään objektiivisesti mittaamaan. Aihe on sikseen laaja, että jätän tällä erää tähän ja siirryn kriittisempään osiooni.
    Onkohan nimittäin nykyajan yliopistoteologia valeteologiaa, koska teologia on raahattu tieteen nimissä kokonaan maallisen regimentin alueelle. Hengellinen regimentti, joka olisi teologian oikea elinpiiri, on tyhjennetty, jolloin ei olekaan enää tilaa oikealle teologialle. Jäljelle on jäänyt vain valeteologiaa. Valeteologia esittää ihmisten käsityksiä Jumalasta, kun oikea teologia esittää mm. Jumalan käsityksiä ihmisistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s