James Hirvisaari

373. Ohjeita poliisikuulusteluun

20 kommenttia

Jos sinua pyydetään poliisikuulusteluihin kansankiihottamisesta tai uskonrauhan rikkomisesta, vaadi saada tarkasti etukäteen tietää, mistä on kyse. Voit sopia kuulemispäivän, mutta pyydä silti lähettämään kutsu varmuuden vuoksi kirjallisena. Sinun pitää ehdottomasti saada valmistautua puolustukseen. Älä anna poliisien tylyyden hämätä. Vaikka esitutkintalaki kieltää, nettikyttäpoliiseja on ohjeistettu aggressiivisuuteen, jotta pelkäisit. Onneksi sielläkään kaikki eivät ole lojaaleja käskyttäjilleen.

Sinulta saatetaan ottaa sormenjäljet ja dna-testit sekä rikolliskuvat. Mutta ei pidä pelätä, koska sinä ja kohtalotoverisi puolustatte – ette ainoastaan itseänne vaan – kaikkien suomalaisten sananvapautta tyranneja ja totalitariaa vastaan.

Kuulusteluissa ei kannata alkaa rähjäämään, sillä kytät vain tekevät sormet sonnassa sen mitä on käsketty. Valtiojohdon kansanpetturit ovat pääpiruja. Valtakunnansyyttäjänviraston poliittisesti korruptoitujen mätäpaiseiden lisäksi sisäministeri Risikko poliisijohtoineen on oman kansansa kimpussa. Hävetköön kelvoton ja paha.

Lyökää luuta syvälle kurkkuun kusipäille, ja seiskää ylpeinä sananvapauden sankareina. Lukekaa esitutkintalaki, varsinkin kohdat epäillyn oikeuksista (ETL 4:16) ja ennen kuulustelua tehtävistä ilmoituksista (ETL 7:10). On huomattava, että rikoksesta epäillylle ”on ennen kuulustelua yksilöitävä teko, josta häntä epäillään” ja ”ennen kuulustelua ilmoitettava myös oikeudesta käyttää valitsemaansa avustajaa”. (Lisäys 6.5.2017: Avustajana ei voi toimia kuka tahansa, vaan pitää olla asianajaja tai ainakin oikeustieteen kandidaatti. Mutta kuulustelutodistajan voi vaatia paikalle.)

ETL 4:16

Kun henkilölle ilmoitetaan, että häntä epäillään rikoksesta, hänelle on viipymättä ja viimeistään ennen hänen kuulemistaan ilmoitettava:

1) oikeudesta käyttää valitsemaansa avustajaa;

2) oikeudesta puolustajaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:ssä säädetyillä edellytyksillä;

3) oikeudesta maksuttomaan oikeusapuun ja avustajaan oikeusapulaissa säädetyillä edellytyksillä;

4) oikeudesta saada tieto rikoksesta, josta häntä epäillään, sekä tieto rikosepäilyä koskevista muutoksista;

5) oikeudesta tulkkaukseen sekä olennaisten asiakirjojen käännöksiin siten kuin 13 §:ssä, pakkokeinolain 2 luvun 16 §:ssä ja 3 luvun 21 §:ssä sekä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 a luvun 3 §:ssä säädetään;

6) oikeudesta vaieta ja olla muutoinkin myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen.

Lisään vielä tähän, että kuulemisessa ei saa olla kiire. Sinulla on oltava aikaa oman näkemyksesi esittämiseen ja puolustuksesi viimeistelyyn. Poliisii laatii kuulustelupöytäkirjan, ja ne ovat yleensä kirjallisesti varsin kelvotonta tasoa. Poliisi antaa kuulustelupöytäkirjan luettavaksesi ja allekirjoitettavaksesi. Allekirjoita vasta sitten, kun teksti ja siis omat vastauksesi ovat varmasti siinä muodossa, jonka voit hyväksyä. Vaadi siihen siis tarvittaessa korjauksia ja/tai lisäyksiä. VALMISTAUDU etukäteen laatimalla oma esitutkintaselostus, jonka annat kuulustelupöytäkirjan liitteeksi. Tässä omistani esimerkki ja toinen esimerkki. (Lisäys 4.5.2017 klo 9:00)

Oikeudenkäynnit ja niiden välttäminen

Laitan myöhemmin ohjeistusta oikeudenkäyntiä varten. Parasta olisi, jos et pelästy etkä lakkaa kirjoittamasta ankaran kriittisesti maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta ja haittamaahanmuuton mukanaan tuomasta rikollisuudesta ja erityisesti seksuaalirikoksista ja lisääntyneestä terrorismin uhasta, mutta rikoksen tunnusmerkistöä ei turhaan kannata ylittää. Voit sanoa ja kirjoittaa viiltävästi ilman lain rikkomistakin. Mutta juuri laissa ja sen epämääräisessä tulkinnallisuudessa on ongelman ydin. Mutta jos siis haluat kokonaan välttää kuulustelut ja syytteet:

1) Älä uhkaa, solvaa tai panettele mitään kansanryhmää siten, että yleistäen tarkoitat kaikkia siihen kuuluvia ihmisiä. Jos asia ei tekstistäsi ilmene, väännä se rautalangasta. (Kiihottamispykälä, RL 11:10)

2) Älä julkisesti pilkkaa muslimien jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäise sitä, mitä muhamettilaiset muutoin pitävät pyhänä. (Uskonrauhan rikkominen, RL 17:10 – koskee käytännössä vain islamia, kts blogikommentit)

Lisäys 26.7.2017: On huomioitava, että kiihotuspykälä alkaa näin: ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla…” (RL 11:10) Levitettävän materiaalin (kansanryhmää uhkaava, solvaava tai panetteleva) ei siis tarvitse olla itse tuotettua, vaan tunnusmerkistön ydin on juuri tuo yleisölle jakaminen. Eli jos haluat tyystin välttää sananvainot, älä jaa tunnusmerkistön täyttävää materiaalia.

Sinulla on lupa kritisoida vaikka kuinka ilkeästi, kunhan nuo tunnusmerkistöt eivät täyty. Kunnianloukkaukset ovat asia erikseen, ja ne ovat yleensä asianomistajarikoksia, eli yleensä vain se herkkähipiäinen loukattu voi nostaa syytteen. Valtakunnansyyttäjänvirasto voi nostaa syytteen vain erittäin painavista syistä (RL 24:12).

Periksi ei anneta. Suomalaisten suuta ei tukita. Tuollaista kelvotonta ja typerää sananvapautta rajoittavaa lainsäädäntöä ei ole esimerkiksi Yhdysvalloissa. Älkää lannistuko. Jatkakaa kritiikkiä. Pitäkää Suomen lippu korkealla. Me haluamme pitää Suomen Suomena!

* Kannattaa lukea myös kommenttiosio *

 

Paljon viilattavaa.

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

20 thoughts on “373. Ohjeita poliisikuulusteluun

  1. 2) Älä julkisesti pilkkaa muslimien jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäise sitä, mitä muhamettilaiset muutoin pitävät pyhänä. (Uskonrauhan rikkominen, RL 17:10)

    Tuossa muodossa siis sen tähden, että käytännössä uskonrauhanrikkomispykälää käytetään vain muslimien kohdalla. Esimerkiksi kristittyjen jumalaa voi ihan vapaasti pilkata ja loukkaamistarkoituksessa mielin määrin julkisesti herjata ja häpäistä sitä, mitä kristityt muutoin pitävät pyhänä. Eli oikeuskäytäntö on karmeasti vinoutunutta.

    • Näin on, tein rikosilmoituksen tutkijasta ja TS:n jutusta, missä herjattiin lestadiolaisia insestilahkoksi. Tulos: EI EDES TUTKITA!

      Suomi on nyt niin syvällä suomettumisen suossa, että nykytilaan verrattuna nauvostoaikainen suomettuminenkin vaikuttaa raikkaalta demokratian tuulahdukselta.

      Eero Tillanen

  2. Jos ja kun antavat paperia allekirjoitettavaksi, älkää menkö allekirjoittamaan mitään mitä ette ole sanoneet. Saattavat nimittäin sepitellä sinne vaikka mitä.

    Vaikka millä uhkaisivat.

    • Se on tosi, lisäsinkin aamulla tekstiin kappaleen tuosta aiheesta:

      ”Lisään vielä tähän, että kuulemisessa ei saa olla kiire. Sinulla on oltava aikaa oman näkemyksesi esittämiseen ja puolustuksesi viimeistelyyn. Poliisii laatii kuulustelupöytäkirjan, ja ne ovat yleensä kirjallisesti varsin kelvotonta tasoa. Poliisi antaa kuulustelupöytäkirjan luettavaksesi ja allekirjoitettavaksesi. Allekirjoita vasta sitten, kun teksti ja siis omat vastauksesi ovat varmasti siinä muodossa, jonka voit hyväksyä. Vaadi siihen siis tarvittaessa korjauksia ja/tai lisäyksiä. VALMISTAUDU etukäteen laatimalla oma esitutkintaselostus, jonka annat kuulustelupöytäkirjan liitteeksi. Tässä omistani esimerkki ja toinen esimerkki. (Lisäys 4.5.2017 klo 9:00)”

  3. Tärkeimmät, jotka unohdit kertoa:
    1) Älä mene poliisikuulusteluihin, koska et ole de facto tehnyt mitään väärää. Poliisi joutuu joko hakemaan sinut ja hukkaamaan resurssejaan tai antaa asian olla. Älä auta näitä Stasin kätyreitä tälläkään tapaa.
    2) Kuvaa kuulustelu, sinulla on oikeus siihen mm. KKO ja EOM mukaan, vaikka salaa.
    3) Älä luota poliisiin, ks. myös kohta 2.
    4) Jos sinut väkisin viedään kuulusteluihin, vastaa vain ”en kommentoi”, älä auta näitä stasin kätyreitä tälläkään tapaa.
    5) Pidä asiasta mekkalaa joka puolella ja julkista tapahtumaan liittyvien virkamiesten nimet ja kuvat.

  4. Ei poliittisen pellepoliisin kuulusteluihin enää vapaaehtoisesti mennä.Kaikki tehdään jatkossa maanpetturihallinnolle vaikeimmain kautta.Tulkoon hakemaan sitten jostain.Itseasiassa katson jo että on jokaisen kansalaisen velvollisuus vastustaa noita lakeja vähintäänkin rikkomalla niitä kerran pari päivässä.Tätä ei voi enää vain hiljaa katsella.

    • Olen aika pitkälle samaa mieltä eli minustakin olisi hyvä, jos tuhannet ja tuhannet ihmiset ilmaisisivat mielipiteensä haittamaahanmuutosta joka päivä selvällä Suomen kielellä ja pelkäämättä sanktioita. Kotka polvilleen.

  5. Kiitos James ja Markus kattavasta tietopaketista. Uskon että monella ”istuu herranpelko” vielä tiukassa perinteinen ajattelutapa että pastoreita poliisia ja lääkäreitä kohtaan on kunnioitus ja arvostus. Tosin vaikka se ei enää tänä päivänä päde käytännössä, ajatusmaailma on iskostettu jo lapsuudesta.

    James, saako tämän jakaa?

  6. Kiitos

  7. Jh. Miten niin esitutkinta aineisto on heikkoa kamaa ?

    • Vielä muutama vuosi sitten poliisimies näpytteli raporttia vanhanaikaisella kirjoituskoneella. FACEPALM! Vaadi siihen siten muutoksia. Nykyään tietokonetulostetta käyttäen voi muuttaa helposti vaikkapa pilkun paikkaa. Voisin kritisoida tähän paljon muutakin, mutta en jaksa.

  8. Terve James….Olen Tässä kyllä enemmän Markuksen linjalla…Jo menemällä vapaaehtoisesti johonkin kuulusteluun jostain asiasta…Jossa ei ole rikkonut mitään selkeää lakia…On jo itsessään ”tunnustus” syyllisyydestä….Ja Noitten PASKALAKKIEN nöyristely on Nyt Loputtava…..Siihen ammattiin hakeutuu tutkimuksien mukaan erittäin Psykopaattisia yksilöitä….Jotka NAUTTIVAT Toisten Ihmisten alistamisesta…..Joten niitten edessä nöyristely VAIN VAHVISTAA niitten Psykopaattista käyttäytymistä…

    Pahinta mitä Niille voi sattua on Se että Joku katsoo Heitä ivallisesti alas ja näyttää pelkäämättömyytensä…..Mutta niinkuin sanoit….Siihen vaaditaan erittäin kovaa luonnetta….

    Ja niihiin kuulusteluihin Pitää AINA LÄHTEÄ….Johtajan..Omistajan Asenteella….NE (PASKALAKIT)….Ovat SUN Palvelijoita……EIKÄ PÄINVASTOIN…….KOSKA…..HUOM..!!!!!! >SINÄ< …MAKSAT….NIITTEN…..PALKAT !!!!!!

    JA VIIMEISEKS….MUISTA SE VANHA SÄÄNTÖ…ÄLKÄÄ HEITTÄKÖ ITSE SITÄ ENSIMMÄISTÄ KIVEÄ…MUTTA JOS 1 NIILTÄ TULEE….NIIN HEITTÄKÄÄ HETI 10 KPL TAKAISIN…..

  9. Annen kokemus esitutkintakuulustelusta:

  10. Esitutkintalaki 7:11 Kuulustelutodistaja
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110805#L7P11

    Laki oikeustoimen ja toimituksen todistajan esteellisyydestä
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150734

  11. Aleksi Hernesniemen blogista:

    ”Poliisihallitukselta saamassani vastauksessa (POL-2015-16832) todetaan, ettei nykyisellään kuulusteluja tallenneta videonauhalle. Kuulusteltavalla ei ole mahdollisuutta valita kuulustelutodistajaa, vaan poliisi valitsee kuulustelutodistajan. Varsin tavallisesti kuulustelutodistaja on toinen poliisimies. Poliisihallitukselta saamassani vastauksessa myös todetaan, että kuulusteltavalla ei ole ilman kuulustelijan lupaa tallentaa kuulustelua ja oikeustilan on ratkaisussaan 15.10.2010 OKV/603/1/2008 todennut Valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri.”

    ”On kuitenkin syytä huomauttaa, että vaikka kuulustelutodistajana toimiva toinen poliisimies olisi juridisesti esteetön, siitä huolimatta esteettömyys voi kuitenkin joutua vaakalaudalle tilanteessa, jossa poliisimiehen on valittava, ryhtyykö todistamaan virkaveljeään tai -sisartaan vastaan. Tällaisessa kahden sana yhtä vastaan -tilanteessa on poliisi luonnollisesti paremmassa asemassa kuulusteltavaan nähden.”

    http://aleksihernesniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210847-kuulustelun-tallentaminen-%E2%80%93-perusoikeusnakokulma

    Huomautan, että laissa ei määrätä, että kuulustelutodistajan pitää olla poliisi, kuten esimerkiksi Dan Koivulaaksolle taannoin valehdeltiin poliisin toimesta:

    https://blogit.iltalehti.fi/dan-koivulaakso/2012/11/29/poliisi-valehtelee-tai-ei-tunne-lakia/

    Laissa ei myöskään ilmaista, että kuulustelutodistajan tulee olla poliisin valitsema. Sikäli poliisihallituksen antama vastaus (POL-2015-16832) Hernesniemelle on omituinen. Mikään ei kuitenkaan estä ehdottamasta omaa kuulustelutodistajaa. Sävyisyydellä yleensä asiat hoituvat parhaiten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s