James Hirvisaari

385. Perussuomalaiset nyt

2 kommenttia

Minulta on paljon kyselty, olenko halukas hakeutumaan takaisin perussuomalaisiin. Nyt kun petturit ovat poistuneet, tilanne näyttää puolueen kannalta erittäin hyvältä. Johdossa on Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtajina muita huipputyyppejä, ja epäluuloinen despootti Timo Soini on uuvatteineen eronnut puolueesta. Toki Halla-ahon johtama perussuomalaiset on juuri sitä, mihin itse aikoinaan liityin ja minkä linjaan voin täysin yhtyä. Ennustan perussuomalaisille murskavoittoa seuraavissa vaaleissa.

Arvelen, että minulla ei kuitenkaan ole tulevaisuutta perussuomalaisissa. En aio palata, en aio hakea jäsenyyttä. Jos kuitenkin Soinin aikaansaamat menneet vääryydet halutaan korjata, ja puolue ottaa kaikki pois potkitut ilomielin takaisin riveihinsä ilman sormenheristelyjä, ja jos puoluejohto ja Hämeen piiri oikeasti haluaa minun keräävän ääniä uudistuneelle joukkueelle, lupaan harkita asiaa.

Mutta minulla on myös REFORMI, jonka kautta olen varautunut olemaan ehdokkaana ensi vaaleissa. Muuttuneessa tilanteessa kaikkia kansallismielisiä rintamia pitäisi kyetä yhdistämään, mutta hosumaan ei pidä ryhtyä. Tässä ei ole kiire mihinkään.

Olen tyytyväinen eläkeukko ja keskityn nyt teologian opintoihini.

 

Jussi Halla-aho nostaa perussuomalaisten kannatuksen pilviin.

Advertisements

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

2 thoughts on “385. Perussuomalaiset nyt

  1. Olisi hienoa jos vanhoja muutoslaisia liittyisi takaisin Perussuomalaisiin, sellaisia ketkä aikoinaan joutuivat puolueesta eroamaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s