James Hirvisaari

395. Raikas puheenvuoro

2 kommenttia

Olen marokkolainen muslimi ja asun Suomessa.

Minun mielestäni pitäisi toimia seuraavasti maahanmuuttajien todelliseksi kotouttamiseksi ja suojelemiseksi:

1. Siellä täällä olevat moskeijat olisi suljettava ja kiellettävä, koska ne lisäävät terrorismia ja ääriajattelua. Ulkomaalaisrahoitusta moskeijoille on kontrolloitava. Vihapuheita viljelevien imaamien tulo Suomeen on kiellettävä. Imaamien puheet on pidettävä myös suomeksi, ja viranomaisten on voitava tarkastaa etukäteen moskeijan ’perjantaisaarnat’ (kuten muslimimaissakin tehdään), koska siellä viljellään paljon ääriajattelua.

2. Jos imaamit eivät noudata kohdan 1 ohjeita, heiltä on otettava oleskelulupa pois, ja jopa kansalaisuuskin jos sellainen on myönnetty (kuten tehdään useimmissa suurissa EU-maissa, mm. Ranskassa, Italiassa, Espanjassa).

3. Imaamien (kuten kaikkien) on kunnioitettava Suomen lakeja, kansaa, kulttuuria, arvoja ja tapoja.

4. Ei saa muodostaa ’valtiota valtiossa’ kuten esim. Itäkeskuksessa – tällaiset ryhmittymät on hajotettava.

5. Kaksoiskansalaisuudesta on luovuttava! – Jos joku haluaa Suomen kansalaiseksi, on myös valittava Suomi.

6. Poliisilla, vartijoilla ja järjestyksenvalvojilla pitäisi olla oikeus tarkastaa henkilöllisyys milloin tahansa.

7. Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat on palautettava välittömästi.

8. Kielteisen päätöksen saaneiden auttamisesta on tehtävä rangaistavaa.

9. On velvoitettava sairaalat ym. ilmoittamaan paperittomista, eikä heille saisi järjestää erityisiä palveluksia.

Kaikki tämä on KAIKKIEN IHMISTEN SUOJELEMISEKSI, suomalaisten ja maahanmuuttajien!

– Chafia OUALI

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, teologian kandidaatti (Helsingin yliopisto), kansanedustajaehdokas 2019 (ref), Reformin koordinaattori 2016-, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja emeritus (vapaaherra).

2 thoughts on “395. Raikas puheenvuoro

  1. Hyvänen aika, kun on fiksua puhetta! Sata kertaa älykkäämpää kuin suvakkimölinä.

  2. Aiheeseen liittyen:

    Muslimivaikuttaja Iltalehdelle: Tällainen Turun jihadistiverkosto oikeasti on – radikaalisaarnoja yleisissä moskeijoissa

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708252200351754_u0.shtml

    Turun epäillyn puukottajan rekrytoijat asuvat Suomessa, uskoo Iltalehdelle lähdesuojan turvin puhunut Suomen muslimiyhteisön vaikuttaja.

    Suomen muslimiyhteisön tunteva lähde kertoo Iltalehdelle, että Turussa toimii aktiivinen jihadistiverkosto, joka iskun jälkeen vetäytyi maan alle.

    Muslimivaikuttajan mukaan jihadistisaarnoja pidetään jopa yleisissä moskeijoissa Suomessa.
    Hänen mukaansa jihadistirekrytoijat iskevät erityisesti syrjäytymisvaarassa oleviin musliminuoriin.

    Abu kertoo, että Suomessa asuu satoja jihadisteja. Turussa heitä asuu hänen mukaansa ”tosi paljon”.

    Suomalaisilla on sellainen kuva, että maassa ei ole jihadistisaarnaajia, mutta Abu on toista mieltä. Hän sanoo, että puheita on, jopa yleisissä moskeijoissa. Lisäksi kokouksia voidaan pitää yksityiskodeissa. Niistä puheista suomalaiset eivät tiedä mitään.

    Abu kuvailee, että Suomen islamilainen yhteisö on hajaantunut moneen osaan. Jo pelkästään yhden kansallisuuden ryhmässä osa kuuntelee Saudi-Arabiaa, osa muslimiveljeskuntaa, kuka mitäkin.

    – Miksi luulet, että Turussa on yhdeksän moskeijaa, hän kysyy ja nauraa kolkosti päälle.

    Näistä yhteisöistä tipahtelee, tai potkitaan pois yksittäisiä orpoja piruja, jotka syrjäytyvät. He ovat helppoa saalista rekrytoijille. Rekrytoijat hakevat nuoria miehiä, jotka ovat jollain tavalla menettäneet otteen elämästään: on mielenterveysongelmaisia, traumatisoituneita, jälkeenjääneitä, huumeaddikteja ja seksuaalisesti turhautuneita.

    Abu lainaa sunnaa, eli profeetta Muhamedin puhetta:

    – Susi syö yksinäisen lampaan. Jos lampaan jalka on kipeä, paimen ei voi huolehtia siitä, jos se jää laumasta.

    Abun mukaan rekrytoija saa nämä syrjäytyneet aivan kuin hypnoosiin.

    – Se ei ole viikon eikä parin juttu. Sitä jatketaan ja toistetaan loputtomiin. Rekrytoija vetoaa sopiviin jakeisiin Koraanissa, joissa kerrotaan, miten elämä on kuin hiekkalinnan rakentamista: Tulee sade ja huuhtoo sen pois. Sankarille sen sijaan on tarjolla paratiisi – ja naisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s