James Hirvisaari

396. Tavan manninen

2 kommenttia

Tästä eivät uskovaiset ystäväni ehkä tykkää, mutta rehellinen mieleni pakottaa kyseenalaistamaan kaiken.

Kun mietitään itsensä uhraamista jonkin asian tai aatteen puolesta, siihen sisältyy ajatus itsensä lopullisesta tuhoamisesta esimerkiksi aatteen tai oman kansan ja perheen puolesta. Mutta Kristuksen uhrihan ei semmoinen ollut, vaan kristinopin mukaan hän tiesi nousevansa kuolleista ja nousevansa suurimpaan mahdolliseen – jumalalliseen – valtaan.

Kuulostaa siis tavan mannisesta pelkältä vitun teatterilta. Ja juurikin siihen olen eduskunnassa lopen kyllästynyt.

SILTI joudun toteamaan, että mitään evankeliumia hienompaa en ole eläissäni kohdannut.

Uskominen on helppoa sille joka uskoo. Olen kristitty HENKEEN ja VEREEN.

 

Sana rististä on Jumalan voima.

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, teologian kandidaatti (Helsingin yliopisto), kansanedustajaehdokas 2019 (ref), Reformin koordinaattori 2016-, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja emeritus (vapaaherra).

2 thoughts on “396. Tavan manninen

  1. Mitä lähempänä Jumalaa olen – tai ajattelen olevani – sitä viiltävämmin rohkenen Häntä kritisoida.

  2. Tuskin asia oli Jeesukselle samalla tavalla selvä kuin se on moitteeton teologisen tiedekunnan dogmatiikan oppikirjassa. Kyllä hän mielestäni 100% ihmisenä kärsi ja varmasti myös samalla pelkäsi. Alakristologia on lähempänä uskoani mutta se nyt on yksi hailee mitä kukin tässä uskoo, kun uskonvaraista se vain on.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s