Hommaforum on suosittu maahanmuuttoon ja maahanmuuttopolitiikkaan keskittynyt keskustelufoorumi, joka luotiin vuonna 2008 Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjan jatkumoksi. Forumia on alusta asti pyritty moderoimaan niin, että keskustelu pysyisi asiallisena eli esimerkiksi ilman rasistisia purkauksia tai muita asiattomuuksia tai laittomuuksia.
Valitettavasti ilmeinen vallantunne sai moderaattorit harrastamaan yliampuvaa ankaruutta. Ja vaikka foorumin on kaiketikin ollut tarkoitus olla maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien eli nk ”nuivien” henkilöiden hallinnassa, moderaatiossa on selvästikin ollut vallalla nk ”suvaitsevaiston” henki.
Vihaan vallan väärinkäyttöä. Tilanne on erityisesti viime aikoina huhtikuussa järjestettävää Awakening-tapahtumaa koskevan keskustelun tiimoilla käynyt niin sietämättömäksi, että päätin hiukan sohaista kusiaispesään. Sitä koskevassa ketjussa yksi moderaattoreista kehtasi ruveta vinkumaan väkivahvalle maahanmuuttokritiikin jättiläiselle ja sankarille, legendaariselle Jari Leinolle, joka on jopa yksi Hommaforumin perustajajäsenistä. No, minäpä hänen puolestaan loukkaannuin verisesti ja laitoin VK-palveluun haisevan vastalauseeni moisesta toiminnasta.
Viesti meni perille sinne minne pitikin, ja palautetta tuli hirveän ulinan kera. Koska kaksi moderaattoria osoittivat ahdaskalloisuutensa, jatkoin härnäämistä VK:ssa ja paljastin siellä kolmannen nimimerkki-moderaattorin identiteetin. Tiesin toki jo siinä vaiheessa, että moisesta tempusta paukahtaa ikuinen banni eli porttikielto koko foorumille.
Kissa pöydälle
Olen halunnut tuoda päivänvaloon sen, että tietynlaisen salonkikelpoisuuden perääminen keskusteluun on ollut Hommaforumilla pelkkää hämäystä. Poliittisella korrektiudella on pyritty vain viemään kansanliikkeeltä voimaa ja terää. Niin tapahtuu kaikkialla missä sellaisiin vaatimuksiin taivutaan. Haluan tässä yhteydessä mainita, että myös perussuomalaisten sisällä on edelleen sellaista petollista porukkaa, vaikka suuri osa heistä siirtyikin sinisiin.
Mielestäni helvetillisellä mutavyöryllä ja muulla mädätyksellä parhaillaan tapahtuvaa kansamme ja kauniin synnyinmaamme pilaamista pitää vastustaa berserkin raivolla. Kaaos, sekasorto ja etnohelvetti on lähellä. Ei sitä kaunopuheilla torjuta.
Hommaforum voi kaikesta huolimatta lunastaa paikkansa ja täyttää tehtävänsä ja jatkaa toimintaansa maahanmuuttokriittisen liikkeen tai ”skenen” edustajana, kunhan moderaattorit vaihdetaan omalla nimellään toimiviin ja aidosti nuiviin henkilöihin. Mutta petollisten suvakkihuorien runkkuringille toivotan paskaa kevättä.
Alla muutamia kuvakaappauksia tapahtuneesta.









Ytyä pyttyyn
Kun Homma haisee, tarvitaan tuuletusta. Nyt on saatava jotakin rotia tähän touhuun, eli haittamaahanmuuttoa aidosti vastustavan porukan pitää terästäytyä ja heitää kyykäärmeet poveltaan tuleen. Salonkikelpoisuutta peräävät lammastelijat ja mielistelijät on jätettävä susille yksin ulisemaan. Nyt tarvitaan ytyä pyttyyn ja selkeä pesäero niihin teeskentelijöihin, jotka toimivat jarruina mm-kriittisessä skenessä. Nyt tarvitaan rohkeita TOIMIJOITA, jotka näyttävät värinsä omilla nimillään.
Nyt tarvitaan Miehiä ja Naisia, jotka ovat aidosti NUIVIA.
Jätä kommentti