James Hirvisaari

473. Unelma vai helvetti?

Jätä kommentti

Toisen monikulttuuriunelma on toiselle etnohelvetti. Siis äärimmäisen paska yhteiskunta.

Toisen unelma tuottaa siis monille aivan sietämättömän pahaa oloa.

Sen sijaan MONOkulttuuri tuskin pilaa kenenkään elämää.

Tämä olisi syytä ottaa keskusteluissa ihan kiihkottomasti huomioon.

Aivan äärimmäisetkin mielipiteet mahtuvat samaan keskusteluun, kunhan ilmapiiri on hyvä.

Ongelma on tämän päivän Suomessa  valitettavasti se, että tietyllä tavoin ajattelevien äänet pyritään tukahduttamaan – eikä keskustelua edes haluta. Ongelma on vakava ja johtaa yhä huonompaan ilmapiiriin.

Valtamedia vaikenee. Kelvoton valtamedia onkin Suomen ylivoimaisesti pahin ongelma.

Ruotsin (ja pian myös Suomen) pilaaminen on vihervasemmistolaisten ja muiden kansanpetturien syytä.

Nationalistit eivät olisi koskaan antaneet maansa mennä pilalle. Nyt kaikki hukkuvat paskaan.

 

Etelä-Suomen Sanomat 24.12.2013

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s