James Hirvisaari

554. Isänmaallisuus puntarissa

1 kommentti

Juha Rehula putosi eduskunnasta, mutta pääsi Keskustan varapuheenjohtajana osallistumaan hallitusneuvotteluihin. Silmissä siintää ministerin paikka, kun kansanedustajan palkkapussista putosi pohja.

Mies, jonka saama luottamus ei riittänyt edes kansanedustajan paikkaan, on nyt röyhkeästi tunkemassa itseään hallitukseen, ja pokka riittää henkilökohtaisen itsekkyyden nimittämiseen ”isänmaan eduksi”.

Isänmaa on yhtä kuin kansa. Kansan mielestä Rehula ei ollut tarpeeksi hyvä kansanedustajaksi. Olisiko sitten jotenkin tämän isänmaan, kansan, etu, jos hänestä tuleekin ministeri? Vieläpä vihervasemmistohallituksen tukiministeri.

Kepu todellakin pettää aina.

Vai onko kaikki sittenkään sitä miltä näyttää? Tässä keitoksessa henkilön ja puolueen isänmaallisuus todellakin punnitaan.

VIITE: ESS 9.5.2019

Juha Rehula

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, teologian kandidaatti (Helsingin yliopisto), kansanedustajaehdokas 2019 (ref), Reformin koordinaattori 2016-, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja emeritus (vapaaherra).

One thought on “554. Isänmaallisuus puntarissa

  1. Tuonne meni moni muukin isänmaanpetturi/rikollinen ja ihmetyttää, ettei äänestystulosta kunnioiteta. Vennamo aikoinaan totesi, ” Rosvot kiikkiin ” ja nyt niitä on paikka pullollaan.
    Onko tämä sitä edistyksellistä demokratiaa, vai mitä?
    Koko äänestystulos edelleenkin mietityttää, rehellisyys oli näistä todistettavasti kaukana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s