James Hirvisaari

560. Perussuomalaisten maine

2 kommenttia

Minkälainen ”maine” on perussuomalaisilla? Kuinka sitä voi vahingoittaa? Kenen silmissä?

Vaikka perussuomalaiset kuinka korrektisti ja salonkikelpoisesti puhuisivat ajamistaan asioista, mikään ei ”parantaisi” heidän mainettaan. Se on ilmeinen tosiasia. Ei auta, vaikka erottaisivat puolet jäsenistään.

Perussuomalaisten maine on nimittäin se, että he ovat populistisia (siis ei vakavasti otettavia) äärioikeistolaisia ja rasistisia nationalisteja, jotka ovat täynnä ihmisvihaa ja pahuutta. Heistä on jopa tehty epäihmisiä (dehumanisointi), joiden kanssa ei tarvitse eikä voi tehdä yhteistyötä eikä edes keskustella. Heiltä on viety ihmisarvo, joten heitä ei tarvitse kohdella reilusti ja inhimillisesti.

Sellaisen valheellisen maineen ovat synnyttäneet ja sitä levittäneet lähinnä valtamedian ammattivalehtelijat. Suomenmielisyys, rakkaus isänmaahan ja äidinkieleen, omaan kansaan ja kulttuuriin on siten tahallisella vääryydellä kieroonväännetty demoniseksi ja tuhoisaksi aatteeksi. Äärimmäisen kaunista arvomaailmaa on haluttu inhottavalla mustamaalaamisella liata.

Minä olen varma, että tavallinen kansa ei tykkää lässytyksestä vaan suorasta ja rehellisestä puheesta. Ja valhetta halveksitaan.

Sen tähden ihmettelen suuresti perussuomalaisten intoa ryhtyä mielistelemään poliittisia vihollisiaan. Siinä on kyse vakavasta moraalisen ryhdin lysähtämisestä.

 

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, teologian kandidaatti (Helsingin yliopisto), kansanedustajaehdokas 2019 (ref), Reformin koordinaattori 2016-, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja emeritus (vapaaherra).

2 thoughts on “560. Perussuomalaisten maine

  1. Siinä kävi james, juuri niin kuin arvelinkin..Halla ahon huorittelu kostautui sinulle ja koko reformille, tylysti ja kun nyt vaalien jälkeen taas jatkat samalla linjalla,niin herää kysymys,että kenen asialla oikein olet? 😎

    • Kaikki pienryhmät saivat kovin vaatimattoman äänisaaliin. Halla-ahoa ja monia perussuomalaisten huipputyyppejä olen vaalien jälkeen pelkästään kehunut. Tämänkin blogauksen terävin moite kohdistuu valheelliseen mediaan, joka on valheellisen maineen aiheuttanut. Sen tähden haluan sanoa perussuomalaisille, että oman profiilin pintakiillotus on turhaa ja hölmöä. Joukossa on idiootteja. Mutta tiedän, että aiheellisenkin kritiikin sietäminen on tietenkin vaikeaa. Sokea oman poppoon jumalointi on typerää, sillä jossakin vaiheessa sinisilmäisyys voi kostautua, kun mielivaltainen syrjintä osuu omalle kohdalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s