James Hirvisaari

596. Mäenpää ja Säkkipimiä

1 kommentti

Kansanedustaja Juha Maenpää rauhallisessa puheenvuorossaan kehui hallitusta siitä, että hallitusohjelmassa puhutaan vieraslajien torjunnasta, ja vihjasi sarkastisesti kyseisen kirjauksen vain lukevan ”väärässä kohdassa”. Ja tuosta letkautuksesta sirpsakka valtakunnansyyttäjätär haluaa Mäenpään oikeuteen.

Että oikein rikos olisi tuossa muka tapahtunut. Ja niin iso rikos, että pitää pyrkiä jopa kansanedustajan koskemattomuus rikkomaan. On se hullu ämmä. Tuollaisten tunareiden takia syntyy helposti misogyniaa, naisvihaa.

Mutta kaikki tämä on seurausta ja jatkumoa ”nollatoleranssista” jonka KIRSI SÄKKIPIMIÄ halusi aikanaan ängetä valtioneuvoston ihmisoikeusselontekoon. Lisää misogyniaa.

On päivänselvää, että tuo NOLLATOLERANSSI on ympätty sinne ainoastaan poliittisten kilpailijoiden ja erityisesti perussuomalaisten vaientamiseksi. Lue edellinen virke uudestaan jos et ymmärtänyt.

Valtioneuvoston ihmisoikeusselonteko 2014

Kehittämislinjaus 20:

”Valtioneuvosto antaa tukensa toiminnalle vihapuheen ehkäisemiseksi ja näkee tarpeellisena, että nuorten toimintaa vihapuhetta ja väkivaltaa vastaan voidaan edelleen lisätä ja tukea. Valtioneuvosto sitoutuu omassa toiminnassaan nollatoleranssiin suhteessa rasistiseen ja muuhun vihapuheeseen.”

Laadin aikoinani lakivaliokunnan lausuntoon aiheesta eriävän mielipiteen ja moitin jo silloin heti tuoreeltaan Kirsi Pimiää, koska hän oli muotoilemassa lakivaliokunnan lausuntoa hänen itse laatimastaan dokumentista. Hän oli aiemmin ollut LAATIMASSA valtioneuvoston ihmisoikeusselontekoa PUHEENJOHTAJAN ominaisuudessa, ja lakivaliokunnassa hän kirjoitti siis *omaa aiempaa työtään koskevan* valiokunnan lausunnon VALIOKUNTANEUVOKSEN ominaisuudessa! Röyhkeää, julkeaa, alhaista, läpimädäntynyttä toimintaa.

BLOGI: 152.Ihmisoikeusselonteko

Suomen tilanne on häpeällinen. Moraali on todella alhaalla. Sananvapautta on puolustettava.

Maahanmuuttopolitiikkaa pitää saada kritisoida ankarastikin, ja todellakin myös huumorin keinoin.

Kansalaisille pitää ehdottomasti tarjota mahdollisuus kannattaa haluamiaan asioita.

Sen tähden puolueiden edustajilla täytyy olla täysi sananvapaus.

Juha Mäenpää tekee hyvää työtä.

 

Perustuslain tulisi suojella kansanedustajia megalomaanisilta kommunisti-inkvisiittoreilta ja muilta hirviöiltä ja vallan väärinkäyttäjiltä.

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, teologian kandidaatti (Helsingin yliopisto), kansanedustajaehdokas 2019 (ref), Reformin koordinaattori 2016-, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja emeritus (vapaaherra).

One thought on “596. Mäenpää ja Säkkipimiä

  1. Professori Vihavainen: ”Itseäni vaivaa kysymys siitä, onko kyseinen syyttäjä mieleltään täysin tasapainoinen ja onko hänellä tehtävänsä edellyttävää suhteellisuudentajua.”

    http://timo-vihavainen.blogspot.com/2020/01/muuan-rikos.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.