James Hirvisaari

657. AT: Puhemiehen huomautuksessa muotovirhe

Jätä kommentti

TIEDOTE – Eduskuntaryhmä Ano Turtiainen
Julkaisuvapaa

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen antoi tänään 17.2.2021 täysistunnon alussa huomautuksen kansanedustaja Ano Turtiaiselle. Huomautus on julkaistu kirjallisena eduskunnan nettisivuilla:

”Olen keskustellut edustaja Turtiaisen kanssa ja ilmoittanut hänelle pitäväni hänen käyttäytymistään perustuslaissa edustajilta edellytetyn vakaan ja arvokkaan käytöksen vastaisena ja erittäin moitittavana.”

Edustaja Turtiainen puolestaan huomauttaa, että perustuslain 31 §:n 2 momentti koskee vain täysistuntoja. Kyseinen kohta on kirjoitettu perustuslaissa näin:

”Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista.” (PL 31:2)

Eduskunnan kanslian julkaisussa 3/2007 Juridiikkaa ja muotoja eduskuntatyössä valtiosääntöoikeuden professori Mikael Hidén on korostanut, että kyseisessä lainkohdassa on kyse nimenomaan eduskunnan täysistunnoista:

”Velvollisuus esiintyä vakaasti ja arvokkaasti koskee kansanedustajan esiintymistä täysistunnossa. Vaikka PL 31 §:n 2 momentin alku onkin muotoiltu täysin yleiseksi käyttäytymisvelvoitteeksi, viittaa jo sen toinen virke selvästi siihen, että kyseessä on käynnissä oleva keskustelu ja puhemiehen reagointi siihen.” (Hidén 2007, s. 91)

Ano Turtiainen katsoo, että asia on täysin selvä:

– Eihän kukaan ihminen voi elämässään aina ja joka hetki olla ”loukkaamatta toista henkilöä”, sillä pelkät mielipiteet tai sanavalinnat saattavat loukata jotakuta verisesti, mutta täysistunnossa on mahdollista esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä välttää tahallista toisen ihmisen loukkaamista. Lainkohta edellyttää, että nimenomaan eduskunnan istunnossa on esiinnyttävä toista henkilöä loukkaamatta. Mielestäni olen noudattanut tätä perustuslain vaatimusta ihan mallikkaasti.

Puheiden sisältöpuoleen puhemies ei voi puuttua, jos perustuslakia noudatetaan ja asiassa pysytään. Lisäksi kansanedustajan riippumattomuus kansanedustajana toimiessaan on perustuslain 29 §:n mukaan suvereeni: hän on ”velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset”, esimerkiksi maskipakot.

”Perustuslain 31 §:n 2 momentti edellyttää, että edustaja esiintyy vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Puheenvuoron sisältöön ei puhemies muuten voi puuttua, olipa puheenvuoro tasoltaan, informaatioarvoltaan tai totuudellisuudeltaan millainen tahansa.” (Hidén s. 87)

Puhemies voi antaa kansanedustajalle eri syistä huomautuksen, mutta perustuslailla ei tässä tapauksessa voi huomautusta perustella.

MUOTOVIRHE

Puhemiehen huomautuksessa on näin ollen muotovirhe. Asia on hyvä ottaa huomioon mahdollisissa tulevissa hämmingeissä, kun kansanedustajien sanomisia ja käyttäytymisiä pohditaan ja niistä sanktioita harkitaan.

On syytä huomata myös se, että huomautus on puhemiehen voimakkain keino kansanedustajien nuhtelemiseen, sillä saman perustuslain kohdan mukaan varoituksen ja kahdeksi viikoksi istunnoista pidättämisen voi määrätä vain eduskunta.

Asian vahvistavat entinen puhemies Maria Lohela ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen erään aiemman tapauksen yhteydessä:

”Eduskunnan puheenjohtaja Maria Lohela kertoo, että hänen perjantaina antamansa huomautus perussuomalaisten kansanedustajalle Teuvo Hakkaraiselle on tässä tilanteessa järein työkalu, jota hän puhemiehenä voi käyttää.” (Aamulehti 20.12.2017)

Samassa artikkelissa viitataan valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojaseen:

”Käytännössä järjestystä on pitänyt rikkoa Ojasen tulkinnan mukaan täysistuntosalissa, että kansanedustaja voitaisiin pidättää istunnoista.”

https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007286356.html

Turtiainen otti Twitterissä kantaa huomautukseen heti sen saatuaan:

– Sain juuri eduskunnassa puhemieheltä huomautuksen, koska en pyytänyt anteeksi varapuhemieheltä, joka oli kokenut olemukseni uhkaavaksi annettuani hänelle palautetta. Pitäisi muka pyydellä omaa olemassaoloani anteeksi. Tehtäväni on edustaa kansaa eikä pokkuroida puhemiehille.

LÄHDE: Juridiikkaa ja muotoja eduskuntatyössä – EDUSKUNNAN KANSLIAN JULKAISU 3/2007
Valtiosääntöoikeuden professori Mikael Hidén
tinyurl.com/19nzi423

Lisätiedot:

Ano Turtiainen (ano.turtiainen@eduskunta.fi, +358 9 432 3115)
Kansanedustaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja

James Hirvisaari (
james.hirvisaari@eduskunta.fi, +358 9 432 4115)
Kansanedustajan avustaja, eduskuntaryhmän sihteeri

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Teologian maisteri (Helsingin yliopisto, dogmatiikka), Kansanedustaja 2011-15, Eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, Talousvaliokunta 2011-12, Lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, Kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, Kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry puheenjohtaja & taiteellinen johtaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.