Luin uusimmasta Perussuomalainen-lehdestä (3/2021) Jussi Halla-ahon kolumnin otsikolla ”Kunniakas kuolema”. Kirjoitus alkaa japanilaisen banzai-kulttuurin kuvauksella.
”Samanlaista itsetuhoista, ylpeyden ja henkilökohtaisen kunnian ohjaamaa käyttäytymistä näkee toisinaan myös politiikassa. Perussuomalaiset erotti hiljattain jäsenyydestään kansanedustaja Ano Turtiaisen. Tapaus oli yksityiskohtia ja vuorosanoja myöten lähes täydellinen toisinto edustaja James Hirvisaaren erottamisesta vuonna 2013.”
Kirjoituksessa viitataan myös ylimielisyyteen ja paisuneeseen egoon sekä siihen, että erotetut henkilöt ”rakentavat mielellään ympärilleen sankarimyyttiä”. Itse olen todellakin pitänyt ja pidän edelleen sankareina kaikkia niitä maahanmuuttokriitikoita, jotka ovat asettuneet Suomea varjelemaan monin tavoin tuhoisalta haittamaahanmuutolta ja saaneet omalta osaltaan aikaan perussuomalaisten menestyksen ja suuren suosion.
Virheellinen on ajatus siitä, että olisin itseni asettanut sankarirooliin sitten kun oma panokseni ei perussuomalaisille – eli silloin Timo Soinille – enää kelvannut. En myöskään tunnista itsessäni ”ylpeyden ja henkilökohtaisen kunnian ohjaamaa käytöstä” tai egon paisuttelua.
Jussi kirjoittaa, että näiden erotettujen ”ylpeys, kyvyttömyys perääntyä ja pelko kasvojen menetyksestä ajaa pohjimmiltaan hyvän ihmisen tekemään poliittisen itsemurhan” ja että heidän ”poliittinen toimintansa taantuu loputtomaksi perussuomalaisten sättimiseksi harvenevan ja yhä kaistapäisemmän fanijoukon kanssa.”
Itse olen kyennyt aina olemaan tasan sitä mitä olen, koska minulla ei ole koskaan ollut poliittisia ambitioita tai urasuunnitelmia. Taloudellisestikaan en ole ollut mitenkään riippuvainen kansanedustajan työstä. Mutta erittäin mielenkiintoinen harrastus tämä politiikka on. Olen aina halunnut raikastaa ilmapiiriä ja lujittaa joukkueen yhteishenkeä, mutta epäkorrekti retoriikka, värikkyys ja jotkin toimintatavat – erityisesti median tahallinen härnääminen – on koettu rasittavina. Teologina olen halunnut ja haluan edelleenkin toimia valheellisuuden verkkoihin takertuneen politiikan ja myös eduskuntateatterin omatuntona.
Mielestäni ihmisten leimaaminen kaistapäisiksi ei ole fiksua. Sellaisen nimittelemisen hengen taustalla piilee Timo Soini, joka hyvin avoimesti osoitti halveksuntaansa niille kannattajilleen, jotka eivät hänen mielestään ole olleet yhtä erinomaisia kuin Soini itse. Äänestäjiä ja ”fanijoukkoja” ei ole hyvä haukkua. Itselläni ei ole mitään erityistä tarvetta sättiä perussuomalaisia, olenhan puolueohjelmansa kanssa täysin samoilla linjoilla, ja näillä näkymin heitä äänestänkin seuraavissakin vaaleissa. Joskus saatan harrastaa pientä vinoilua, ja kritiikkiä pidän toki oikeutenani esittää. Paheksun esimerkiksi sitä, että puolueelle varojaan, voimiaan ja aikaansa uhranneita rohkeita ja lahjakkaita henkilöitä erotetaan täysin mitättömistä syistä.
Ano Turtiaiseen minulla on ollut hieno etuoikeus saada olla kiinteässä työyhteydessä viime kesästä lähtien. Olen oppinut tuntemaan hänet valoisana, reiluna, ehdottoman oikeudentuntoisena ja varsin huumorintajuisena ihmisenä sekä todellisena kansanedustajana, joka pyrkii toimimaan aidosti ja lahjomattomasti kansamme hyväksi. Häntä voin täydestä syystä pitää todellisena valtiomiehenä ja kansallissankarina. Hän on fyysinen voimamies, jolla myös psyyke on pelkkää terästä. Eipä maailmanmestariksi ilman sellaisia avuja voi kukaan päästäkään.
Kunniakas elämä syntyy siitä, että ihminen tekee sen, minkä näkee oikeaksi, pysyy vankasti totuudessa ja on kaikessa tinkimättömän kuuliainen omalle sisimmälleen.
Lukekaa toki Jussi Halla-ahon kirjoitus (s. 5).
James Hirvisaari 
Vastaa