148. Pyhän lehmän teurastus – prosenttikin voi olla liikaa

Aion nyt teurastaa yhden aikamme pyhistä lehmistä ja väittää valheiksi maahanmuuton hyötyjen ylistystä. Pariisin tapahtumien jälkeen aloin tutkiskella maahanmuuton ongelmista kertoneita uutisia maailmalta oikein suurennuslasin kanssa. Nyt uskallan väittää maahanmuuton olevan erittäin haitallista Suomelle, sekä taloudellisesti että yhteiskuntarauhan kannalta, jos maahanmuuttajat eivät työllisty. Erityisen kriittisesti kirjoitan jälleen muslimimaahanmuutosta, koska sen haitallisuus vain korostui lähdeaineistoon perehtyessäni.

Vaikka tiedän, että kaikki muslimit eivät ole terroristeja, ja iso osa muslimeista on rauhaa rakastavia, ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat sopeutua uuteen asuinmaahansa, väitän nyt aivan vakavissani, että muslimimaahanmuutto on ihan lähtökohtaisesti länsimaille erittäin suuri uhka, jos se kasvaa liian suureksi. Ei sen vuoksi, että muslimit olisivat mitenkään euroopan muita väestönosia huonompia, ei tietenkään. Muslimien osuus kaikesta maahanmuutosta Euroopassa on kuitenkin korostuneen suuri, joten heidän ryhmässään maahanmuuton yleiset ongelmat korostuvat. Ongelmia lisää myös se, että niin iso osa muslimimaahanmuuttajista jää työttöminä elämään sosiaaliturvan varassa. Ja, ikävä kyllä, etnisperäiset ongelmat kasvavat kaikissa Euroopan kohdemaissa nimenomaan suhteessa muslimimaahanmuuton kasvuun.

Olen usein sanonut maahanmuuton yhteydessä, että liika on liikaa. Minulta on vähän pilkallisesti kysytty, että mikä se sitten on liikaa, kun Suomessa on paljon vähemmän maahanmuuttajia kuin muualla. Sanon, että onneksi on, koska meillä on vielä ihan pieni hetki aikaa muuttaa kehityksen suuntaa. Uskon nimittäin, että muslimimaahanmuutto ei saisi ylittää edes yhtä prosenttia väestömme kokonaismäärästä, ettei se aiheuttaisi vakavaa haittaa Suomelle. Tällä hetkellä muslimipopulaatio on Suomessa 0,8%

Käytäntö on Euroopassa osoittanut, että niiden hyvien, rauhaa rakastavien muslimien on sitä vaikeampi sopeutua länsimaiseen elämäntyyliin, mitä enemmän heidän omassa asuinpiirissään asuu muita muslimeja. Ja maahanmuutolla on erityisen voimakas taipumus keskittyä samoihin asuinpaikkoihin. Tämän tunnustaa myös Suomen työministeriön maahanmuuttosuunnitelma vuodelta 2011. Siinä arvioidaan, että vuonna 2030 Suomessa on puoli miljoonaa maahanmuuttajaa, joista yli 50% asuu pääkaupunkiseudulla. Eli ennen pitkää puolet kaikista maahanmuuttajista valuu Helsinkiin, riippumatta siitä minne heidät alunperin on sijoitettu. Näin on tapahtunut kaikkialla muuallakin.

Ministeriössä on siis nähty trendi, mutta ei mitä ilmeisimmin ole osattu ottaa huomioon sitä, että muslimipopulaation suhteellisen osuuden kasvaessa etniset konfliktit kasvavat eksponentiaalisesti. Muutoin heidän ohjelmassaan pyrittäisiin kaikin mahdollisin keinoin juuri tuon kehityksen estämiseen.

Euroopasta Lähi-idäksi

Jos muslimeita on asuinympäristössä vain vähän, ongelmia ei juurikaan esiinny. Kun maahanmuuttajaväestön suhteellinen osuus kasvaa, ongelmat eskaloituvat. Mainio esimerkki kehityksen voimakkuudesta on Malmö, jossa kantaruotsalaiset ovat nykyisin vähemmistönä. Maailman kuvalehden haastattelussa eräs maahanmuuttaja kertoo Malmön olleen eurooppalainen kaupunki hänen muuttaessaan sinne, mutta nyt se muistuttaa hänenkin mielestään jo liikaa Lähi-itää.

Etnisissä konflikteissa Euroopassa on poikkeuksellisen usein muslimiväestö taistelemassa omasta reviiristään. Joissakin konfliktipisteissä muslimiväestön tukena on toki myös äärivasemmistolaisia kansankiihottajia, mutta kun asuinalue islamisoituu, myös äärivasemmiston antifa-sissit saavat etsiä itselleen uusia asuinsijoja – ja uusia kiihotettavia.

Muslimit hakeutuvat asumaan samoille seuduille ja muodostavat kaupunkeihin omia, valtaväestön kulttuurisista oloista poikkeavia ympäristöjä. Ja niin pieneltä kuin se kuulostaakin, ei maahan muuttaneiden muslimien määrän tarvitse olla koko väestöstä kuin parin prosentin luokkaa, kun heidän valumisensa samoihin esikaupunkeihin alkaa muodostaa sellaisia kulttuuriympäristöjä, jotka muodostuvat vaaralliseksi muille asukkaille.

Erittäin hyvä esimerkki tästä on Neukölln, Berliinin monikulttuurisin lähiö. Neuköllnin pormestari kirjoitti pari vuotta sitten kohukirjan kaupunkinsa karusta totuudesta.  Neuköllnin asukkaista 48 prosenttia oli tuolloin maahanmuuttajia, ja elämä oli muuttunut kanta-asukkaille suoranaiseksi helvetiksi. Muslimitaustaisia maahanmuuttajista oli noin 35%.   Koko Saksan muslimipopulaatio on tänäänkin vain viisi prosenttia kokonaisväestöstä. Heidän kerääntymisensä Berliinin lähiöihin on kuitenkin saanut tilanteen karkaamaan käsistä monissa lähiöissä. Esimerkiksi islamilaista pika-avioliittoa, joka sallii miehelle useita vaimoja tai voi pakottaa naisen avioliittoon vastoin tahtoaan, joudutaan monin paikoin katsomaan läpi sormien, koska viranomaiset eivät yksinkertaisesti ole kyenneet saamaan alueen muslimeita noudattamaan Saksan lakeja.

Naapurimaassamme Ruotsissa on jo useita kymmeniä sellaisia lähiöitä, joiden hallinnan normaaliyhteiskunta on menettänyt. Ja noiden alueiden demografia on pelottavan yhtenäinen. Edes ne äärivasemmistolaiset ryhmät, jotka kaikkein innokkaimmin muslimimaahanmuuttoa tukevat, eivät lopulta itse pysty asumaan rajuimmissa lähiöissä. Heidätkin pahoinpidellään niistä ulos. Ruotsissa asukkaita on 9,6 miljoonaa ja muslimeita 4,9%. Maahanmuuton suhteen Ruotsin ongelmallisimpia ovat, tietenkin, suurimmat kaupungit ympäristöineen: Tukholma (29,8%), Göteborg (21%) ja Malmö (41%) Suluissa on kaupunkien maahanmuuttajien suhteellinen osuus väestöstä.

En finne igen

Ennen kuin kukaan ehtii mainita suomalaisten aiheuttamia ongelmia Ruotsille maahanmuuton huippuvuosina, niin kerrottakoon, että vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 13,1 prosenttia Tukholman asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kaupungissa asui 26 292 Suomessa syntynyttä, mikä vastasi 4,0 prosenttia kunnan väestöstä. Ongelmia oli jo aika lailla noinkin pienellä prosenttiosuudella. Kuitenkin vielä tuolloin maahanmuutto hyödytti ruotsalaista yhteiskuntaa, koska maahanmuuttajat työllistyivät. Nykyinen maahanmuutto heikentää koko ajan Ruotsin taloutta.

Ranskan tapahtumat epäonnistuneen maahanmuuton seurauksena ovat kaikille surullisen tuttuja. Siellä ongelmat ovat lähiöhuligoinnin jälkeen eskaloituneet myös äärimmäiseen väkivaltaan – brutaaliin joukkomurhaan – asti. Ja vaikka kuka yrittäisi sanoa mitä tahansa yksittäistapauksista ja ei minkään ikävän koskaan liittymisestä islamiin, niin on kuitenkin hyvä tietää, että Ranskan muslimipopulaatio on läntisen Euroopan maista korkein: 9,6%.

Kun seuraa muslimipopulaation prosentuaalista osuutta eri maiden väestöstä, ei voi olla huomaamatta, miten alhaisissa prosenttiosuuksissa ongelmat nousevat pintaan. Ja miten yllättävän alhaisissa osuuksissa ne suorastaan räjähtävät käsiin.

http:muslimpopulation.com/europe

Pelottavan vähän on liian paljon

Koko Euroopan muslimiväestön osuus koko populaatiosta on vain 7,6%, mutta muslimimaahanmuuton aiheuttamat ongelmat ovat niin massiivisia, että lähes jokaisen eurooppalaisen suurkaupungin lähiöissä on jo useita, monissa maissa jo kymmeniä,  sellaisia alueita, joihin alkuperäisen asukkaan ja jopa poliisin on vaarallista mennä, ja joissa maan lakeja ei kukaan noudata.

Vastaavanlaisia ongelmia ei ilmene muiden maahanmuuttajaryhmien kanssa niin paljon. Heidän suhteellinen osuutensa kokonaisväestöstä on muslimimaahanmuuttajia usein pienempi, mutta islamin kulttuurilliset erot kristillispohjaiseen Länsi-Eurooppaan ovat kuitenkin selkeästi suurin syy konfliktien syntymiseen.

Tästä kaikesta on syytä vetää sellainen johtopäätös, että muslimimaahanmuuton saturaatiopiste ei ole vain maahan muuttaneiden muslimien suhteellinen osuus koko väestöstä, vaan todellinen kyllästymispiste on siinä, milloin muslimiväestö on niin suuri lukumäärältään, että se pystyy ylittämään kriittisen pisteen jossain suurkaupungissa tai sen lähiössä.

Jossakin on väitetty, että muslimimaahanmuuton ongelmat olisivat pienempiä niillä alueilla, missä on enemmän myös muuta maahanmuuttoa. Se kuitenkin pitää paikkansa vain siihen pisteeseen asti, kun muslimipopulaatio kasvaa niin suureksi, että muslimit alkavat identifioitua enemmän toisiinsa kuin asuinmaahansa. Silloin konfliktit syntyvät ensin eri etnisten ryhmien välillä, myöhemmin koko yhteiskuntaa vastaan.

Kotimainen esimerkki on Lieksan kaupunki, jonka väkiluvusta pakolaisena tulleet 200 muslimia muodostivat 1,6 % osuuden kaupungin väkiluvusta. Ongelmat ovat olleet erittäin suuria. Niistä on syytetty nimenomaan lieksalaisten rasismia, vaikka tosiasiallinen syy on yksinkertaisesti liian suuri muslimipopulaation saturaatio kaupungin väkiluvussa. Syyllisiä eivät siis lopulta ole sen enempää muuttajat kuin suomalaisetkaan, vaan ne päättäjät, jotka tekevät maahanmuuton suhteen umpityperiä päätöksiä, joiden seurauksia he eivät näytä yhtään ymmärtävän.

Sisäministeriön suunnitelma siitä, että 20 vuoden kuluttua yli 50% 500 000 Suomen maahanmuuttajasta asuisi pääkaupunkiseudulla, on näiden lukujen valossa aika raju.

Ratkaisuehdotuksia

Minua syytetään usein siitä, että nostan muka vain esiin ongelmia, mutta en tarjoa niihin ratkaisuja. Tämä ei ole totta, mutta tarjoamani ratkaisut eivät ole olleet mieluisia. Myrkkyä tämä seuraavakin ehdotukseni on varmasti monelle, mutta itse uskon Suomen olevan niin suurten kysymysten äärellä oman olemassaolonsa kannalta, että nyt olisi vähän tätä myrkkyä nieltävä. Se on kuitenkin vain kalanmaksaöljyä, ja voi pelastaa meidät kaikki.

Maahanmuutto ei kaipaa nollatoleranssia vaan prosenttiliikettä.

Kun katsomme naapurimaidemme muslimipopulaatioita ja eri maiden maahanmuuttajaväestön sopeutumisongelmia, on johtopäätöksiä järkyttävän helppo vetää. Esimerkiksi Tanska todistaa meille, että jo 4,1 prosentin muslimipopulaatio koko maan väestöstä on takuuvarmasti liian paljon. Tiedämme kotimaan kokemuksista myös sen, että 1,6% ainakin pienellä paikkakunnalla on jo liian paljon (Lieksa). Tiedämme senkin, että monessa Suomen kaupungissa on jo nyt alueita (Turku, Helsinki, Vantaa) joissa etniset jännitteet ovat hyvin kireällä.

Tilastot kertovat hyvin selkeästi, että jos muslimipopulaation suhteellinen osuus koko väestöstä pysyy alle yhdessä prosentissa, tilanne on siedettävä. Silloin maahanmuuton hyvät puolet päihittävät vielä huonot, ja integroituminen pääosin onnistuu. Suomen muslimisaturaatio on tällä hetkellä 0,8%. Ongelmia on jo näkyvissä, mutta vielä toistaiseksi ne pystytään hoitamaan. Jos kaikilla olisi huomisesta alkaen varmuus siitä, että eri etnisten ryhmien välinen tasapaino ei tästä enää muutu, uskon, että ongelmia olisi jo ensi viikolla vielä nykyistäkin vähemmän. Nyt maahanmuuttajaväestön suhteellisen osuuden jatkuva kasvaminen ja huoli omasta taloudesta ja tulevaisuudesta lisää koko ajan myös jännitteitä.

Suomen kannalta olisi siis jo korkea aika tehdä Quebeckit ja sanoa, että Suomi on nyt täynnä. Yhtään sellaista maahanmuuttajaa ei saisi enää päästää maahan, jolle meillä ei ole tarjota työpaikkaa. Vain sellaisesta maahanmuutosta on hyötyä, joka työllistää.

Yksi hyvä  vaihtoehto on ottaa käyttöön Sveitsin erittäin tiukka maahanmuutto-ohjelma, jolloin maahanmuuton kriteerit varmistavat sen, että tulija edes teoriassa pystyy integroitumaan uuteen asuinmaahansa.

  • jos haluat anoa Sveitsin kansalaisuutta, sinun on pitänyt elää maassa 12 vuotta, maksanut veroja, eikä sinulla saa olla rikosrekisterimerkintöjä
  • Sveitsissä syntyminen ei vaikuta kansalaisuuden saantiin
  • armahduksia ei ole ja maassa laittomasti oleskelevat ulkomaalaiset karkotetaan jos heidät saadaan kiinni
  • Vaikka kansalaisuuden hakija täyttäisi muut edellytykset, hänen asuinkuntansa tekee lopullisen päätöksen: kunnan kansalaisuuskomitea voi haastatella kansalaisuuden hakijaa ja hakijan kansalaisuudesta voidaan järjestää julkinen äänestys. Jos kunta hylkää hakemuksen, hakija voi hakea kansalaisuutta uudelleen vasta 10 vuoden kuluttua
  • (lähde)

Mutta näissäkään tapauksissa maahanmuuttajia ei – niin julmalta kuin se saattaakin kuulostaa – saisi olla muslimitaustaisia yli yhtä prosenttia Suomen väkiluvusta. Muslimikulttuuri on varmasti yhtä arvokas ja kaunis tuhatvuotisine traditioineen kuin länsimainenkin. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että muslimikulttuuri ei kunnioita länsimaista kulttuuria enää yhtään sen jälkeen, kun muslimipopulaatio ohittaa kriittisen pisteen. Sen jälkeen he alkavat muuttaa omaa ympäristöään oman kulttuuurinsa mukaiseksi. Siihen Suomella – eikä millään muullakaan Euroopan kristillisellä maalla ole varaa.

Muslimimaahanmuutto tulisikin suunnata niihin maihin, missä muslimipopulaatio jo on niin suuri, että paluuta entiseen ei enää ole. Niissä maissa, missä kriittistä pistettä ei vielä ole ylitetty, kuten Suomessa, olisi kiireesti muokattava maahanmuuton sääntöjä omaa kansaa suojeleviksi – eikä tulijoita liikaa suvaitseviksi.

Hallituksemme ei kuitenkaan lainkaan suunnittele tasapainon säilyttämistä, päinvastoin. Työministeriö haluaisi melkein kolminkertaistaa nykyisen maahanmuuton. Pääministerinä ollessaan kokoomuksen Jyrki Katainen puolestaan kertoi, että hänen mielestään Suomi tarvitsee 2 miljoonaa maahanmuuttajaa. Kumpikin tavoite on mielestäni täysin ylimitoitettu, Kataisen arvio suoranainen Suomen murhasuunnitelma. Sitä myötäilee myös nykyinen pääministeri, joka juuri ennätti Pariisista toppuuttelemaan, että Suomen rajoja ei muka ole tarvetta sulkea, vaikka muu Eurooppa jo herääkin koko tulevaisuuttamme uhkaavaan todellisuuteen.

 

vaalimainos

KLIKKAA JA TUE VAALIKAMPANJAA!

 

7 vastausta artikkeliin “148. Pyhän lehmän teurastus – prosenttikin voi olla liikaa”

  1. jameshirvisaari avatar
    jameshirvisaari

    Aiheeseen liittyen, katsomisen arvoinen video (englanniksi):

  2. kerberos616 avatar
    kerberos616

    Reblogged this on Kerberos616.

  3. Kumitonttu avatar
    Kumitonttu

    Kun muslimien määrä ylittää tuon prosentin, löydetään ongelmat edestämme.

    5% tasolla muslimit saavat suhteettoman suuren osuuden politiikassa. Vaatimukset sharia-lain käytöstä ja halal-säädöksistä kasvavat aiheuttaen kouluille, kaupoille ja pikaruokaketjuille paineen muuttaa valikoimiaan.
    Ranska: 8.0
    Filippiinit: 5.0
    Ruotsi: 5.0
    Sveitsi: 4.3
    Hollanti: 5.5
    Trinidad & Tobago: 5.8

  4. Arto Kilponen avatar
    Arto Kilponen

    Hyvä kirjoitus, joskin pitäisin kyllä työperäisen muuton lisäksi avoimena myös syntyperäisten suomalaisten mahdollisuuden tuoda puolisonsa maahan. Varsinkin, jos puhutaan ei-muslimista.

  5. Läskimooses avatar
    Läskimooses

    Taulukon mukaan Liettuassa ja Slovakiassa muslimien osuus on pieni määrällisesti ja suhteellisesti. Minkälaista maahanmuuttopolitiikkaa ne harjoittavat?

  6. jameshirvisaari avatar
    jameshirvisaari

    ”Meidän suurin etumme on se, että muslimiväestömme tuntee olevansa amerikkalaisia, Obama sanoi Foreign Policyn mukaan Ison-Britannian pääministerin David Cameronin kanssa Valkoisessa talossa pitämässään lehdistötilaisuudessa.”

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015011719035193_ul.shtml

    Lisävahvistusta prosenttiliikkeelle. USA:n muslimipopulaatio vain 2,11%.

    http://www.muslimpopulation.com/America/

  7. jameshirvisaari avatar
    jameshirvisaari

    Sharia Law Explained: How The Muslim Family Next Door Eventually Becomes Dangerous

    http://www.westernjournalism.com/sharia-law-explained-muslim-family-next-door-eventually-becomes-dangerous

Jätä kommentti jameshirvisaari Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.