James Hirvisaari

228. Kansalaistottelemattomuus

6 kommenttia

Kun hallinto törkeästi alistaa kansalaisia ja toimii röyhkeästi sen tahdon vastaisesti kuten meneillään olevassa mutavyöryssä, kansalaisten on mielestäni syytäkin reagoida hyvinkin voimakkaasti. Olen alkanut sympata kansalaistottelemattomuutta. Mielestäni millä tahansa keinoilla pitäisi estää maan pilaaminen ja muuttuminen turvattomaksi.

Tunnustan, että en ole esimerkiksi ollut laisinkaan pahoillani kuultuani erään hotellinjohtajan mustasta silmästä, en myöskään erään hotellin kärähtämisestä. Paikkakunnalle olisi ollut paljon parempi, jos se olisi palanut maan tasalle. Kyseisen tyyppisten tekojen toteuttajat ovat paljon rohkeampia kuin minä, joka haluan vain kirjoittaa.

Jos kehitysmailta karanneet karvaranteet Asikkalan tyttäriin koskevat, kannatan mieleni maailmoissa kenttätuomioistuimia ja rikollisten puihin ripustamista. Symppaisin jopa lopullista kollektiivista ratkaisua. Mikään ei ole liiallista toimintaa pahantekemisen lopettamiseksi. Samoin kaikki maahanmuuttopolitiikan kelvottomaan tilaan syylliset pitäisi saada ankaraan vastuuseen kansanpetturuudesta.

 

(FB-päivitys 13.12.2015)

Mainokset

Kirjoittaja: jameshirvisaari

Kansanedustaja 2011-15, eduskuntaryhmän puheenjohtaja 2013-15, talousvaliokunta 2011-12, lakivaliokunta 2011-15, VR hallintoneuvosto 2012-14, kunnanvaltuutettu (Asikkala) 2009-15, kunnanvaltuuston 1. vpj 2013-14, valtuustoryhmän puheenjohtaja, Asikkalan Muutos ry:n puheenjohtaja 2014-15, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen neuvottelukunta 2013-15, Päijät-Hämeen maahanmuuttopoliittisen ohjelman ohjausryhmä 2009-15, Kanavajazz ry varapuheenjohtaja & taiteellinen johtaja 2009-, veturinkuljettaja (vapaaherra), teologian ylioppilas (Hki yliopisto)

6 thoughts on “228. Kansalaistottelemattomuus

  1. Olen täysin samaa mieltä. Ei ole oikein sekään että, huonosti kannattavan hotellin voi esim.kylän keskustasta luovuttaa pakolais käyttöön tosta vaan, näin on käymässä Inkeroisissa. Matkaa ala ja yläasteelle ja lukioon 100-200 metriä. Täytyisi olla vartiointi myös niin että 24/7 turvattaisi lapsia mennen tullen koulumatkalla ja välitunneilla, mutta siihenhän ei tietenkään enää rahat riitäkkään, ne loppuu just silloin.

  2. Kiitos kirjoituksesta! Komppaamme ja tuemme Teitä myös täällä Jyväskylässä = Me isänmaalliset ihmiset. Voimia taisteluunne, ja iloista Joulun odotusta!

  3. Hieno kirjoitus! Hyvä että kaltaisiasi isänmaallisia ja suoraselkäisiä ihmisiä on vielä politiikassa mukana. Kansalaistottelemattomuudenkaan ei tarvitse enää olla mikään vasemmistoanarkistien yksinoikeus.

  4. Täyttä fasismia on kirjoituksesi, ja kiihotusta kansanryhmää vastaan. Sinulla on varmaan ollut kamala lapsuus, kun et keksi muuta sisältöä elämääsi kuin ulkomaalaisten vihaamisen.

  5. Minäkin olen huolissani suomalaisuudesta, esimerkiksi siitä kun äijät kasvattaa pitkää tukkaa, eli ovat naismaisia ja mikä helkutin Suomalainen nimi James on????
    Ehdottomasti ulos suomesta tuollaiset ulkomaisuuteen viittaavat pellet

  6. Nostan hattua James Hirvisaarelle, koska hän uskaltaa kirjoittaa tärkeästä asiasta kiertelemättä. Meitä suomalaisia kehotetaan viranomaispäätöksellä toivottamaan tervetulleiksi kaikki, jotka ilmoittautuvat turvapaikanhakijoiksi. Iltalehdessä joku irakilainen valitti pettyneensä Suomen tarjoamiin etuihin. Odottivat saavansa asunnon, palkan ja paremman ruoan. Aiemmin syksyllä joku tulija lähti tuohtuneena pois moisesta maasta, jossa on pimeää, ihmisiä ei näy missään eikä ole baareja. Turvapaikasta eivät muistaneet puhua mitään ja sellainen täältä on varmaankin löytynyt. Mediassa jää vähemmälle huomiolle esim. Suomen Afganistanin suurlähettilään yksioikoisen selkeä lausuma siitä, että Afganistanista lähtevät ovat hyväosaisimpia ja todellisen avuntarvitsijat eivät pääse pois. Suurlähettiläs nimesi Afganistanilaiset turvapaikanhakijat selkeäsanaisesti elintasopakolaisiksi. Noiden kahden käsitteen välillä on vissi ero.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s